Latvalalta hurja hyökkäys – Toyota jahtaa kaksoisvoittoa

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvala iski aivan Dani Sordon kantaan lauantain viimeisellä erikoiskokeella Saksan MM-rallissa.

Latvala kellotti pohja-ajan päivän päättäneellä Römerstrassen pikataipaleella ja nousi vain 0,8 sekunnin päähän toista sijaa pitävästä Sordosta. Latvala paahtoi riskien rajoilla erikoiskokeen läpi.

– Puskin todella kovaa. Muutamassa paikassa menin hieman leveäksi, ja oli pientä tilannetta, Latvala kertoi WRC All Liven lähetyksessä.

Toyotalla on loistava mahdollisuus ottaa Saksasta jopa kaksoisvoitto. Ott Tänak johtaa kisaa 43,7 sekunnin erolla Sordoon, ja Latvalalla on sunnuntaina kolme erikoiskoetta aikaa päästä Sordon edelle.

Esapekka Lappi jatkaa kisassa viidentenä. Lappi on 14,3 sekunnin päässä kolmantena ajavasta Latvalasta.

Ford-kuljettaja Teemu Suninen sai loistavan päätöksen lauantaille ajettuaan neljänneksi nopeimman ajan Römerstrassen pätkällä. Suninen on rallissa kahdeksantena vajaat kaksi minuuttia kärjelle jääneenä.

Iltapäivällä ajettu Panzerplatten pitkä erikoiskoe koitui maailmanmestaruudesta taistelevan Sebastien Ogierin kohtaloksi. Ogierin Fordista hajosi rengas, ja ranskalaisen putosi toiselta sijalta. Ogier lähtee päätöspäivään seitsemänneltä sijalta.

Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy aamulla kello 8.49 Suomen aikaa.

Saksan MM-rallin tilanne EK15/18 jälkeen:
 1. Ott Tänak          Toyota  2.23.27,1
 2. Dani Sordo         Hyundai     +43,7
 3. Jari-Matti Latvala Toyota      +44,5
 4. Thierry Neuville   Hyundai     +52,5
 5. Esapekka Lappi     Toyota      +58,8
 6. Andreas Mikkelsen  Hyundai   +1.50,7
 7. Sebastien Ogier    Ford      +1.51,2 
 8. Teemu Suninen      Ford      +1.57,0
 9. Mads Östberg       Citroen   +2.20,4
10. Craig Breen        Citroen   +2.34,4

 

Lue myös nämä