Toyotan konkarikuski Jari-Matti Latvala on parhaana suomalaisena Jyväskylän MM-rallissa kolmantena viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen. Latvalan tallitoveri Ott Tänak on kisan kärjessä 10,8 sekuntia tuurilaisen edellä.
Latvala on keskeyttänyt viisi MM-rallia putkeen. Luottamuksen puute näkyi päivän avanneella Moksin erikoiskokeella, jossa suomalainen jäi Tänakin pohjista 9,4 sekuntia.
– On hankalaa lähteä ajamaan vaikean jakson jälkeen. Ei ole helppoa löytää heti rytmiä, että pystyy hyökkäämään. Sitten kun pääsi ekan pätkän läpi, niin pystyi rentoutumaan ja lähti kulkemaan, Latvala summasi päivähuollossa.
– Ensimmäiset kymmenen kilometriä oli ihan pumppaamista ja kun auto oli vähän liiaan pehmeä niin siitä se ero tuli. Sitten vähän kiristin autoa ja tuntui paremmalta.
Latvala on hyvissä iskuasetelmissa ennen iltapäivän kuutta erikoiskoetta. Edessä on paluu viime vuoden säätöihin.
– Pystyn vielä kiristämään. Haluan tehdä huollossa autoon vähän muutoksia ja mennä lähemmäksi viime vuoden säätöjä, Latvala totesi.
Erot ovat venähtäneet jo perjantaiaamun jälkeen varsin suuriksi.
– Se johtuu siitä, että keli on niin kuiva ja on paljon irtosoraa. Sen lisäksi on paljon uusia osuuksia. Kukaan ei tunne pätkiä, eikä voi käyttää aiempaa dataa. Sieltä ne erot tulevat, Latvala mietiskeli.