Suomen MM-rallin keskuspaikkanakin tunnetulle Lutakonaukiolle oli kertynyt pakkassäässä mukava määrä ihmisiä. Yleisö sai myös vastinetta innostukselleen, kun Rovanperä kurvaili Toyota GR Yaris Rally1 -autolla faniensa edessä.
Rovanperä ja Halttunen nappasivat ensimmäisen MM-tittelin viime vuonna ja uusivat temppunsa tällä kaudella. Homma varmistui jo Keski-Euroopan osakilpailussa lokakuun lopussa.
– Hienot fiilikset. Enemmän oli porukkaa paikalla kuin oletin, Rovanperä kehui noin tuhatpäistä fanijoukkoa.
Sivulajissaan driftingissä niin ikään menestystä niittänyt Rovanperä pääsi luisuttelemaan myös lumisella asvaltilla, mutta ihan kaikkea ei voinut laittaa peliin.
– Niin vähän on täällä pitoa ja ei ole kunnon piikkejä alla, joten ei ihan hirveitä stuntteja voinut tehdä. Ihan kiva se on silti luisutella, Rovanperä naureskeli Rallit.fille.
Rovanperän ja Halttusen mestaruus varmistui jo puolitoista kuukautta sitten, mutta kiirettä on piisannut. Marraskuussa ajettiin Toyotan kotikisa Japanissa ja sen jälkeen kaksikko on pokkaillut pystejä siellä täällä.
– Aika tiukka viimeinen kuukausi on ollut. Pikku hiljaa alkaa riittämään. Kaikesta mitä on tätä ennen ollut, niin kyllähän tämä tuntui parhaimmalta. Mahtavaa nähdä, kun on meidän omat fanit täällä paikalla, Rovanperä hehkutti.
Samoilla linjoilla oli myös kartturi Halttunen.
– On ollut raskasta. Siitä asti on menty, kun Japaniin lähdettiin. Melkein samalla reissulla on sen jälkeen oltu. Ei ole hirveästi ehtinyt pysähtymään ja nyt on vielä parit pikku joulutkin välissä. Sitten alkaa onneksi loma ja sitä molemmat odottaa, mestarikartturi summasi.
Ensi kaudella Jyväskylässä mestaruusjuhlia tuskin nähdään, sillä Rovanperä päätti ajaa vuonna 2024 vain valikoituja MM-ralleja. Miehen suunnitelmissa on noin 6-7 osakilpailua, joskin suunnitelma on joustava.
Varmaa kuitenkin on, ettei Rovanperää ja Halttusta nähdä rallikauden avausosakilpailussa Monte Carlossa tammikuussa. Sen sijaan helmikuun Ruotsin lumiralli kuulunee suurella todennäköisyydellä kaksikon ohjelmaan.
Katso alta video Rovanperän ja Halttusen kansanjuhlasta.