Kankkunen hyppää Toyotan täysiverisen Rally1-luokituksen kilpurin puikkoihin ensi viikolla Japanissa. Toyotan tehdastiimin tähdet kilpailevat vastaavanlaisella menopelillä rallin MM-sarjan pääluokassa.
Kankkunen vetää Rally1-autolla Japanin rallisarjaan kuuluvan Hokkaido-rallin yhteydessä. Kankkunen ja Toyotan hallituksen puheenjohtaja Akio Toyoda kurvailevat GR Yaris Rally1 -kilpurilla Rikubetsun radalla ja Ikedan erikoiskokeella näytösluonteisesti.
Kankkunen, 64, kävi viimekin vuonna Japanissa ajamassa Toyotalla. Tuolloin hän esitteli ensimmäistä kertaa yleisölle Japanin MM-rallissa Toyotan Rally2-luokituksen auton, jonka kehitystyö on yhä käynnissä.
Kankkunen ja kuljettajanimellä ”Morizo” tunnettu Akio Toyoda puolestaan ajoivat viime vuonna yhdessä Toyotan vetyralliautolla Belgian MM-rallissa.

Hokkaido-rallissa nähdään muitakin kovia suomalaisnimiä. Toyotan tallipäällikkönä tavallisesti työskentelevä Jari-Matti Latvala starttaa kilpailuun Toyotan Rally2-autolla. Hokkaidon edustus- ja kilpailukeikan vuoksi Latvalalta jää väliin samaan aikaan järjestettävä Kreikan MM-ralli.
Latvala saa sorakisassa vastaansa muun muassa Heikki Kovalaisen, joka on Japanin rallisarjan puolustava mestari. Kovalainen kilpailee Japanissa Aicello-tallin Skoda Fabia R5 -autolla.
Hokkaido-ralli järjestetään 9.-10. syyskuuta Obihiron kaupungin ympäristössä.
Katso alta Suomen MM-rallin kooste.