Vaikka edellisessä kisassa Keniassa tekniset viat pilasivat rallin, on pieksämäkeläinen silti ollut lähes koko kauden vähintään palkintopallitaistelussa mukana. Viron nopeat soratiet sopivat tunnetusti suomalaiskuskeille, joten tavoite on nostettu korkealle.
– Podium on ihan minimi, mitä voi tavoitteeksi asettaa. Voitostakin olisi kiva ajaa, mutta veikkaan, että tuo Viron kuningas (Kalle Rovanperä) menee aika kovaa. Testierikoiskoe antoi siitä jo viitteitä. Vaikka Kalle ei kovin tyytyväinen autoon edes ollut, niin ei näytä paljon haittaavan, Lappi totesi.
– Auto tuntuu hyvältä. Muutamaa juttua me kokeilimme testipätkällä, mutta päädyimme kuitenkin samoihin säätöihin, mitkä valittiin viime viikolla varsinaisissa testeissä. Hyvältä auto tuntuu, mutta kello käy vähän liian nopeasti. Jotenkin Kalle pystyy kelloakin säätelemään paremmin, Hyundai-kuski jatkoi velmuillen.
Hyundain rallitalliin on muodostunut melkoinen suomalaisten joukkio, sillä Virossa tehdastallissa ajaa myös Teemu Suninen. Emil Lindholm on puolestaan tulevissa kisoissa Hyundain Rally2-auton ratissa.
– Tosi kiva juttu, että Teemu sai nyt mahdollisuuden, mikä hänelle on kuulunut jo jonkin aikaa. Mikäs sen parempaa. Vielä kun tuli Emil siinä kyljessä, niin tämähän on taas kunnon Suomi-mafia, Lappi nauroi.
– Jo testipätkällä nähtiin, että ei Teemu missään unessa ole. Kun hän vaan malttaa ajaa tämän viikonlopun tietä pitkin ja ottaa kaikki kilometrit talteen, niin varmasti Suomen rallissa tärähtää paljon kovempaa.
Kolmoskuskin roolia kannatteleva Suninen myönsi myös itse, että tärkeintä olisi tuoda auto maaliin. Viron kaltainen ultranopea ralli ei ole kuitenkaan helpoin paikka aloittaa uraa Rally1-hybridiauton ratissa, jossa hetkellisesti on yli 500 hevosvoimaa tehoa.
– Tavoite on ensinnäkin ajaa turvallisesti hyvät kilometrit. Se on kuitenkin aika vaikeaa täällä, koska tahti on niin kova. Joutuu kovaa menemään ja olemaan lähellä riskitasoa. Ei voi ihan turvallisesti tässä rallissa ajaa, Suninen mietti.
– Joku Portugali ja Sardinia voisi olla eri juttu. Erot ovat täällä niin pieniä, että jos jää sekunnin pohjista, niin voi olla vasta kuudes ajoissa.
Oli tavoite mikä tahansa, on Suninen silti jokaisen rallikuskin unelmapaikassa.
– Kyllä se testipätkällä hymyilytti. Hienoa on ajaa näitä autoja. On se vaan upeaa ajaa kunnon kilpurilla, missä on voimaa, tekniikkaa ja aerodynamiikkaa. Autosta ei lopu ainakaan ominaisuudet kesken. Hienoa olla takaisin tällä tasolla, Suninen hehkutti.
Lue myös: EK1: Lappi ja Rovanperä hyökkäsivät kärkisijoille
Katso alapuolelta Viron MM-rallin testierikoiskokeen parhaat palat.