
Toyotan WRC-kuljettaja Jari-Matti Latvala verryttelee kilpailuvirettään tulevana viikonloppuna Laukaassa ajettavassa Peurunkarallissa. Latvala on ilmoittautunut kisaan

Viime vuonna rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan loppupisteissä kuudenneksi sijoittunut Jesse Kallio kilpailee tänä vuonna lajin MM-sarjan

Esapekka Lappi palasi keskiviikkona ”konttoriinsa”, Citroenin C3 WRC -autoon, Ruotsissa. Täksi kaudeksi Citroenille siirtynyt Lappi

Eerik Pietarinen avaa rallikautensa ensi viikolla, kun MM-sarja jatkuu Ruotsin lumirallilla. Pietarinen, 25, voitti viime

Ensi viikolla ajettavan Ruotsin MM-rallin reitti ei ole muuttunut juurikaan sitten vuoden 2017. Ehjää ei














