Eerik Pietarinen avaa rallikautensa ensi viikolla, kun MM-sarja jatkuu Ruotsin lumirallilla.
Pietarinen, 25, voitti viime kaudella SM1-luokan mestaruuden ylivoimaiseen tyyliin. Lisäksi hän saalisti ykkössijan Suomen MM-rallin WRC2-luokan kilpailussa.
Tällä kaudella Pietarinen ottaa urallaan harppauksen kohti MM-sarjaa. Hän ajaa ainakin neljä MM-rallia Toni Gardemeisterin TGS Worldwide -tiimin Skodalla. Ruotsin rallissa Pietarinen ajaa WRC2 Pro -luokassa ja kerää Kalle Rovanperän ohella pisteitä Skoda Motorsportin tehdastiimille.
– Minulla on paljon opittavaa, ja erilaisissa kilpailuissa ajaminen on paras tapa kehittyä. Kilpailen nyt ensimmäistä kertaa Ruotsin rallissa, ja vaikka olenkin jo ajanut samanlaisissa olosuhteissa, en ole koskaan ajanut yhtä pitkää ja haastavaa lumirallia, Pietarinen kertoo tiedotteessa.
Pietarisen ajaman Skoda Fabia R5 -auton räväkkä väritys julkistettiin torstaina. Katso alta kuvat autosta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Samalla varmistui Pietarisen jatko-ohjelma tälle kaudelle. Ruotsin jälkeen Pietarinen kilpailee seuraavan kerran touko-kesäkuun vaihteessa Portugalin sorarallissa. Elokuussa vuorossa on Suomen MM-ralli ja lokakuussa Walesin MM-osakilpailu.
Pietarinen ja kartanlukija Juhana Raitanen osallistuvat myös kahteen asvalttiralliin, jotka eivät kuulu MM-sarjaan. Näin suomalaispari saa lisää kokemusta pikiteiltä.
– Yritän parhaani tänä vuonna. Kokemuksen kerääminen on arvokasta koko uraani ajatellen, Pietarinen sanoo.
Ruotsin MM-ralli käynnistyy ensi viikon torstaina 14. helmikuuta. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 30 R5-autokuntaa. Pietarinen pääsee mittaamaan vauhtiaan muun muassa maanmiehiään Rovanperää, Jari Huttusta ja Emil Lindholmia vastaan.