Ville Hautamäelle arvokas luokkavoitto SM-rallissa – ”Mika nauroi, että oli arvellut minun jo luovuttaneen”

Ville Hautamäki
Ville Hautamäki. Kuva: Porvoon Autopalvelu tiedotus
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Porvoon Autopalvelun tiimi saalisti jälleen ison pistepotin, kun rallin SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Kouvolassa viikonloppuna.

Ville Hautamäki otti voiton SM2-luokassa, ja Tuukka Hallia sijoittui toiseksi SM3-luokassa. Molemmat kuljettajat ovat luokkansa pistetaulukossa kärjessä rallin SM-sarjan talvikauden päätteeksi.

Hautamäki kävi Kouvolan SM-rallin alussa tiukkaa kamppailua Anssi Rytköstä vastaan. Kokenut Mitsubishi-kuljettaja vei voiton lopulta 21,6 sekunnin turvin.

– Kun kisa lähtee heti alusta kulkemaan hyvin, niin kyllä se sitten menee. Toki olihan siellä vähän tilanteitakin, muun muassa vähän ylipitkiä hyppyjä. Hyvä, ettei auto särkynyt, Hautamäki huokaisi.

Sankka lumisade vaikeutti kuljettajien urakkaa kahdella viimeisellä erikoiskokeella. Hautamäki ja kartanlukija Mika Juntunen ratkaisivat kisan hyväkseen lumipyryssä.

– Pitkällä pätkällä (EK5) Mika sanoi, että meillä oli minuuttia huonompi aika kuin ensimmäisellä ajokerralla. Olosuhteet olivat aivan käsittämättömät. Maalissa Mika nauroi, että oli arvellut minun jo luovuttaneen, kun olin pitänyt vasemmalla kädellä turvakaaresta kiinni ja pyöritellyt rattia yhdellä kädellä, Hautamäki hymyili.

Porvoon Autopalvelun viime kauden pistehai Sami Pajari dominoi SM3-luokkaa. Junioreiden MM-sarjaan valmistautuva Pajari otti kärkipaikan heti ykköspätkällä, eikä luopunut siitä missään vaiheessa.

Tällä kaudella tiimipisteitä SM3-luokassa keräävä Tuukka Hallia ja kartanlukija Antti Haapala taistelivat haastavissa olosuhteissa toiseksi. Viime kauden mestari Lauri Joona tarjosi kovan haasteen, mutta Hallia kuittasi kakkossijan lopulta 6,3 sekunnin erolla.

– Ajattelin toiseksi viimeisen erikoiskokeen jälkeen, että jännäksi menee. Olosuhteet olivat todella vaikeat, Hallia sanoi.

– Pääpiirteittäin kisa meni suunnitelmien mukaan, mutta kakkossija on aina kakkossija. Sarjaa ajatellen tulos on kuitenkin hyvä, Hallia summasi.

Katso alta kooste Hallian kilpailusta Kouvolassa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,368364″ ap mute ]

 

Porvoon Autopalvelu johtaa tiimien SM-sarjaa 27 pisteellä ennen TGS ASV Teamia. Rallin SM-kausi jatkuu toukokuun lopussa Liedossa Länsirannikon rallilla.

Tallien SM-pistetilanne 2/6 osakilpailun jälkeen:

1. Porvoon Autopalvelu 97
2. TGS ASV Team        70
3. Printsport          67
4. TGS Skoda Team      51
5. Co-Motorsport       24

Katso rallin SM-sarjan pistetilanteet täältä.

Lue myös nämä