Lapin kanssa korealaisvalmistajan kolmatta Rally1-hybridiautoa jakavat espanjalaiskonkari Dani Sordo sekä norjalainen Andreas Mikkelsen, joka palaa MM-sarjan ykköstasolle ensi kertaa sitten kauden 2019.
Pieksämäkeläinen ei ole mukana kauden avaavassa Monte Carlon rallissa tammikuun loppupuolella, mutta näillä näkymin hänet nähdään Ruotsin lumilla 15.-18. helmikuuta. Tämän vuoden Ruotsin rallissa Lappi oli kärkivauhdissa mukana, mutta homma päättyi epäonniseen ulosajoon, kun rengas petti ennen 13. erikoiskokeen viimeistä mutkaa.
Ennen ongelmiaan Lappi oli tämän vuoden kisassa kolmantena, mutta rengasrikko ja sitä seurannut ulosajo tiputtivat miehen seitsemänneksi.
– Eiköhän se (Ruotsin ralli) aika selvää ole siinä mielessä, että se kisa on meille sopinut ja jo tänä vuonna olimme Hyundailla hyvässä vauhdissa siellä. Kyllä me varmasti sieltä aloitamme, jos ei nyt mitään ihmeellistä tapahdu tai ainakin vahvasti siltä näyttää, Lappi pyöritteli joulun alla testeissään Rallit.fille.
– Loppukauden osalta varmaan osaatte itsekin päätellä, että en voi siitä mitään kertoa, koska tiimi ne kisat sitten ajallaan tiedottaa.
No kerro nyt jotain edes! Kuinka monta kisaa suurin piirtein ajat kaudella 2024?
– Alle 13 kisaa, Lappi tokaisi naureskellen.
Lappi teki päätöksen ryhtyä ”osa-aikaiseksi” rallikuljettajaksi perheensä ehdoilla. Ennen päätöstään tiedossa ei kuitenkaan ollut, että Hyundain kolmatta tehdastallin autoa jakaa kolme eri kuskia.
Moni odotti konkari Sordon jo lopettavan uransa, mutta toisin kävi. Espanjalainen ajoi ulos Japanin MM-rallissa marraskuussa jo avauspätkällä. Pelkästään se ei kuitenkaan Lapin mukaan Sordon mieltä muuttanut.
– No ei ollut tietoa siitä (että kolme kuskia jakaa autoa). Se on ihan hauska tuommoinen uusi juttu, mikä tuli ja mikäs siinä toisaalta. En minä mitenkään negatiivisesti ottanut vastaan sitä päätöstä, Lappi kertoi.
– Ehkä se enemminkin oli niin, että olimme kaikki varmasti enempi valmistautuneet siihen, että Dani päättää uransa tähän vuoteen. Hän ei halunnut sitä Japaniin päättää, mutta tosin hän sanoi sen jo ennen ykköspätkää. Hänen päätöksensä ei tullut sen jälkeen. Katsotaan, mihin hän sitten uransa päättää.
Hyundai on kaavaillut, että Sordo ajaa ensi vuonna tallin kolmosautoa hitaammissa soraralleissa.