Rallilupaus Emil Lindholmilta suoraa puhetta: ”Kesällä ei onnistunut oikein mikään”

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Merita Mäkinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan kauden viimeinen ja SM-mitalit ratkaiseva osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Salon ja Turun seuduilla.

GRX Teamin Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen starttaavat SM-kauden päätösosakilpailuun yhteispisteiden kolmannelta sijalta. Sarjan edellisessä osakilpailussa Laitilassa ulosajossa rikkoutunut Volkswagen Polo GTI R5 -auto on myös kunnossa tulevaan.

– Ajoimme Mäntyharjun suunnalla päivän testiä, ja automme toimi hienosti. Se oli ajoltaan hyvä niin kuin se on koko ajan ollutkin. Oli myös hyvä itse huomata, että Laitilan kisasta ei jäänyt mitään mörköjä vintille. Pystyin ajamaan ihan sitä omaa ajoani niin kuin tähän asti, Lindholm kertoo.

– Mutta onhan tämä ollut vaikea ja kaksijakoinen kausi. Talvi sujui meiltä melkein niin hyvin kuin vain ikinä voi mennä. Kaksi SM-rallia ja kaksi voittoa sekä WRC2-luokan kakkossija Ruotsin MM-rallista. Kesällä ei sitten ole onnistunut oikein mikään. Kesäkauden ainoa valonpilkahdus oli Suomen MM-ralli, jossa pääsimme ajamaan yhden ehjän kilpailupäivän ja tukun pohja-aikoja, mutta muutoin on ollut varsin rikkonaista. Rallin SM-finaalista tavoite on ajaa ehjä hyvä kisa ja saada siten hyvä päätös SM-kaudelle.

Katso alta SM-kauden päätösrallin ennakko. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,282065″ ap mute]

Tuotanto: AKK

Lue myös: Rallin SM-sarja huipentuu – näistä asetelmista startataan finaalikilpailuun
Lue myös: Konkarikuski Salo ei jätä mitään jossittelun varaan – ”Ei tarvitse jälkikäteen harmitella”

Lindholm ja Korhonen ovat SM1-luokan pistetaulukossa kolmantena ennen finaalikilpailua. Salon ja Turun alueilla ajettavasta SM-rallista on jaossa puolitoistakertaiset SM-pisteet, joista jokainen lasketaan lopullisiin pisteisiin.

– Viime vuonna SM-hopea tuntui ihan hyvältä, mutta pronssista ajaminen ei ole ollut sitä, mitä kauden alussa lähdimme hakemaan. Vaikka kultaan ja hopeaan ei ole enää mahdollisuuksia, niin on se pronssikin SM-mitali ja siitä lähdetään taistelemaan, Lindholm sanoo.

Katso rallin SM-sarjan pistetilanteet täältä!

– Yöpakkasaikana keli voi viikonlopun aikana olla mitä tahansa. Uskon ja tiedän, että Michelinin pehmeän seoksen rengas toimii hyvin myös viileässä kelissä, joten menoksi vaan.

Rallin SM-sarjan finaaliosakilpailu käynnistyy Salon kaupungintalolta perjantaina kello 19. Perjantai-iltana ajetaan kaksi erikoiskoetta ja loput seitsemän erikoiskoetta ovat ohjelmassa lauantaina.

Seuraa Rallit.fitä Facebookissa ja tiedät, mistä rallimaailmassa puhutaan!

Salon ja Turun SM-rallin aikataulu:
Perjantai 27.9.

19.42 EK1: Aijala (9,48 km)
20.00 EK2: Tieksmäki (14,90 km)

Lauantai 28.9.

10.41 EK3: Pöylä 1 (13,40 km)
11.50 EK4: Tiskarla (12,48 km)
12.10 EK5: Vaskio (17,90 km)
13.01 Huoltotauko
14.42 EK6: Pöylä 2 (13,40 km)
15.39 EK7: Saukonoja (14,70 km)
16.27 EK8: Suopohja (4,48 km)
17.29 EK9: Metsämäki (1,26 km)

Lue myös nämä