Rallin MM-sarjan kilpailujen lisäksi Toyota on viimeistellyt uutta GR Yaris Rally2 -autoaan, joka saa todellisen tulikasteensa MM-kauden 2024 avauskisassa Monte Carlossa.
Vaikka autoa on testattu monen eri kuskin toimesta monissa eri olosuhteissa ja ajettu ralleja Japanissa, on ensimmäinen iso näytönpaikka uuden auton suorituskyvystä juuri Montessa. WRC2-luokka on tunnetusti ollut Skodan temmellyskenttä, mutta sitä pakkaa tulee nyt sekoittamaan Toyota uudella autollaan.
WRC2-luokassa kilpailu on ollut jo ennestään kovaa, sillä Skodan lisäksi MM-sarjassa on ajettu Hyundain, Fordin ja Citroenin kilpureilla.
Kuinka monta Rally2-autoa saatte viivalle Monte Carloon, tallipäällikkö Jari-Matti Latvala?
– Maksimissaan olisimme pystyneet rakentamaan viisi autoa, mutta en usko, että määrä on viisi autoa. Se jää vähän pienemmäksi. Arvioni on, että Montessa nähdään viivalla kolme tai neljä autoa, Latvala sanoo Rallit.fille.
Toyota ei perusta omaa tehdastiimiään MM-sarjaan, vaan autoja voi ajattaa eri yksityistallit. Vuoden loppupuolella Toyotaa on testannut muun muassa Sami Pajari.
Latvala ei vielä ennen joulua paljastanut sen enempää, mitkä tiimit ja kuskit Montessa Toyotan uudella Rally2-autolla ajavat.
– Olemme halunneet kerätä paljon dataa ja informaatiota autosta eri kuljettajilta, ja mitä he ovat siitä mieltä. Se antaa meille hyvää tulevaisuuteen auton kehittämisen suhteen, Latvala kertoo.
– Nyt ruvetaan olemaan siinä pisteessä, että ensimmäinen kilpailu alkaa olla lähellä, ja meidän pitää olla valmiina Montessa. Mutta palaute on ollut tosi positiivista. Voimme olla tyytyväisiä.
Monte Carlon MM-rallin ilmoittautuminen päättyi 22. joulukuuta. Ilmoittautuneiden lista julkaistaan vasta tammikuun puolella.
Tässä vaiheessa on kuitenkin varmaa, että ranskalaiskonkari Bryan Bouffier kilpailee Montessa ranskalaisen yksityistiimin huoltamalla Toyotan Rally2-autolla. Vahvojen huhujen mukaan myös espanjalaiskuljettaja Jan Solans on Montessa lähtöviivalla Toyotan uutukaisella.
Lue lisää: Ranskalaiskonkari tekee paluun MM-ralliin Toyotan uudella autolla
Lue lisää: Yllättävä nimi saamassa Toyotan uuden kilpurin rallin MM-sarjaan