Ex-rallitähti Jani Paasoselta melkoinen yllätys: Perusti oman tiimin rallicrossin MM-sarjaan

Jani Paasonen
Jani Paasonen. Kuva: Jani Kekoni / Mediaguru.fi
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jo viime kaudella itävaltalaisessa Stard-tallissa muutaman kilpailun rallicrossin MM-sarjassa ajanut Jani Paasonen nähdään myös tällä kaudella karkeloissa mukana, mikäli MM-sarjaa päästään syksyllä ajamaan koronatilanteen helpotettua.

Paasonen on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa perustanut oman tallin, jolla aikoo kilpailla tänä vuonna rallicrossin korkeimmalla tasolla. Paasonen on taustajoukkoineen hankkinut MJP Racingilta Ford Fiesta Supercarin, johon on asennettu suomalaista tekoa oleva moottori.

Lue myös: Rallicrossin MM-kalenteri kokonaan uusiksi – kausi läpi pikatahdilla

– Viime kaudella tosiaan ajoin ne viisi kisaa Stardin tiimissä. Nyt laitetaan oma tiimi pystyyn ja käydään jokunen kisa ajamassa. Tavoitteena on ainakin kaksi tai kolme kilpailua ajaa, ehkä enemmänkin, Paasonen vahvistaa Rallit.fille.

– Auto on tosiaan MJP Racingin entinen, mutta moottori on tehty autoon täällä Suomessa. Juuri sen takia lähdettiin omaa tiimiä perustamaan, että voidaan ajaa kunnolla testiä ja kehittää moottoria silloin kun halutaan. Jos olisi vuokra-auto tai joku muu tiimi, niin se olisi paljon vaikeampaa. Nyt kun on oma kalusto, niin voi ajaa ihan eri tavalla kehitystestiä.

Jani Paasonen ajokuva
Paasonen on jo testannut Ford Fiesta Supercaria Kouvolan radalla. Kuva: Jani Kekoni/Mediaguru.fi

 

Paasosen tiimin menopeli on jo nähty Kouvolan radalla testeissä. Tarkoitus on lähiaikoina piipahtaa myös ulkomailla testaamassa.

– Kouvolassa nyt ollut ihan ok rata testata, mutta pitää varmaan vähän muillakin radoilla käydä ajamassa. Myös ulkomailla on tarkoitus piipahtaa. Katsotaan nyt, käydäänkö Riiassa vai Ruotsissa. Jollakin MM-radalla täytyy käydä vähän kellottelemassa, että missä mennään, Paasonen suunnittelee.

Paasonen tunnetaan ehkä paremmin rallipikataipaleilta kuin rallicrossista. Mies ajoi yhteensä 30 MM-rallia vuosituhannen vaihteessa.

Myös tulevaisuus sähköautoilla kiinnostaa

Jo viime kaudella Paasosen oli määrä laittaa Stardin kalustoon suomalaisen Turbo Racingin voimanlähde, mutta se jäi haaveeksi. Nyt tilanne on toinen.

– Viime kaudella oli jo tarkoitus ajaa tällä moottorilla, mutta syystä ja kolmannesta se ei toteutunut. Päädyttiin sitten lopulta siihen, että tehdään oma kalusto, hommataan omat huoltomiehet ja saadaan sitä kautta paketti mieleiseksi. Meillä on tahtotila näyttää sen moottorin potentiaali, Paasonen taustoittaa.

– Sen takia sitten etsittiin tämmöinen hyvä autoaihio. Tällä autolla on aiemmin pärjätty MM-sarjassa. Ei sitä moottoria voi laittaa ihan mihin tahansa vanhan Mitsubishin ralliauton keulalle sitä moottoria. Siinä antaisi jo liikaa tasoitusta. Tässä autossa on jousitus, pyörägeometriat ja voimansiirto sellaista, mitä MM-tason autossa pitääkin olla.

Jani Paasosen tiimillä on täysiverinen kilpuri rallicrossin MM-sarjaan. Kuva: Jani Kekoni/Mediaguru.fi

Koronaviruksen aiheuttama ”lockdown” on satanut Paasosen tiimin laariin, sillä autoa on ehditty testata ja rakentaa rauhassa. Rallicrossin MM-sarja siirtyy sähköautoihin lähiaikoina ja myös se kiinnostaa Paasosen porukkaa.

– Tilanne tietenkin mietityttää, mutta mennään koronan ehdoilla. Jos kisat eivät tänä vuonna toteudu, niin ajetaan sitten ensi vuonna, kun tilanne on saatu taltutettua. En tiedä, voiko sitä oikein ääneen sanoa, mutta periaatteessa tilanne on meidän kannalta ollut ihan hyvä, Paasonen kertoo.

– Minulla on tukijana Ferratum, joka haluaa olla edelläkävijä monella saralla, myös sähköautoilussa. Sinne tämä laji on menossa ja se kyllä kiinnostaa.

Rallicrossin MM-sarjan pääluokassa oli tarkoitus siirtyä sähköautoihin kaudella 2021. Maailman moottoriurheiluneuvosto kuitenkin päätti huhtikuussa, että sähköautot otetaan käyttöön vasta vuonna 2022.

Lue myös: Rallicrossin MM-sarjan radikaalille uudistukselle lykkäystä

Rallicrossin MM-sarjan on määrä käynnistyä elokuussa Ruotsin osakilpailulla. Sen jälkeen pikatahtia on tarkoitus ajaa vielä seitsemän kisaviikonloppua.

Paasosen tiimi on saanut testata rauhassa Kouvolassa. Kuva: Jani Kekoni/Mediaguru.fi

Lue myös nämä

  • Uusimmat