Espanjalaiskuljettaja Solans johtaa Rally Serras de Fafe -sorakilpailua puolentoista minuutin turvin ennen virolaista Georg Linnamäeä. Solansilla on varaa ajaa varmistellen, sillä rallissa ajetaan enää neljä erikoiskoetta huoltotauon jälkeen.
Sunnuntaiaamupäivän lenkki päättyi Lameirinhan erikoiskokeeseen, jonka loppuosa on tuttu Portugalin MM-rallista ja legendaarisesta Fafen hypystä. Solans selvitti pätkän yhdeksänneksi nopeimmalla ajalla, mutta espanjalaiskuskin Volkswagenin puskuri oli jäänyt jonnekin pikataipaleen varrelle. Vauriot olivat lähinnä kosmeettisia.
– Ajoin ehkä liian tiukasti jossain paikassa tai ehkä urista noussut hiekka teki tuhojaan. Mutta meillä ei ollut mitään draamaa, Solans raportoi erikoiskokeen maalissa.
Linnamäellä on edessään vielä kamppailu kakkossijasta portugalilaista Armindo Araujoa vastaan. Araujo nousi Lameirinhassa kymmenen sekunnin päähän Linnamäestä, kun virolaiselta puhkesi rengas.
– Rengasrikko tuli noin kaksi kilometriä ennen maalia, joten tilanne ei ollut kovin paha. Pätkä oli aika kinkkinen, ja meidän piti jarruttaa reippaasti ennen hyppyä, mikä maksoi hieman aikaa, Linnamäe sanoi.
Espanjalainen Javier Pardo ja romanialainen Simone Tempestini taistelevat keskenään neljännestä sijasta. Tempestini kyttää Pardoa vain 2,7 sekunnin päässä.
Fafen EM-rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.
Katso alta kooste lauantain tapahtumista Fafen EM-rallissa. Kilpailun tilanne videon alla.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,401487″ ap mute ]
Rally Serras de Fafen tilanne EK13/17 jälkeen:
1. Nil Solans VW 1.29.42,1 2. Georg Linnamäe VW +1.31,9 3. Armindo Araujo Skoda +1.41,9 4. Javier Pardo Skoda +3.06,2 5. S. Tempestini Skoda +3.08,9 6. A. Battistolli Skoda +4.05,2 7. Norbert Herczig Skoda +5.12,9 8. Bruno Magalhaes Hyundai +6.39,0 9. Martins Sesks Skoda +8.54,6 10. Jose Fontes Citroen +9.02,9