Suomen MM-rallin järjestäjät ilmoittivat keskiviikkona tämän kesän kilpailun perumisesta. DirtFish-sivuston mukaan pian vahvistetaan, että toinenkin
Suomen MM-rallin peruuntuminen oli kova takaisku Jari-Matti Latvalalle, jonka oli tarkoitus antaa näyttöjä kotikilpailussaan elokuussa.
Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi. Kilpailun järjestäjät tiedottivat asiasta keskiviikkona.
Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb on melkoinen monitaituri. Ennen ralliuraansa Loeb kunnostautui telinevoimistelun puolella. Koronaviruksen
Rallicrossin MM-sarjan oheisluokassa RX2-sarjassa kilpailevan Jesse Kallion, 20, kauden aloitus on siirtynyt toukokuulta elokuun lopulle.