WRC-tallipomo myöntää: Tiimiväen piti ladata akkujaan Tänakin pettymysten jälkeen

M-Sport Ford starttaa vaihteeksi kolmella Rally1-luokituksen autolla rallin MM-sarjan osakilpailuun.
Richard Millener
Richard Millener. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Kreikassa, missä kreikkalainen ”herrasmieskuljettaja” Jourdan Serderidis kilpailee Ott Tänakin ja Pierre-Louis Loubet’n rinnalla kolmannella Ford Puma Rally1 -autolla. Serderidis osti auton itselleen jo viime vuoden alussa.

Belgiassa asuva Serderidis, 59, on osallistunut tänä vuonna kolmeen MM-ralliin. Mahdollista on, että Akropolis-ralli jää hänelle uran viimeiseksi – ainakin MM-sarjan pääluokassa.

M-Sport on kilpaillut pääosin kahdella autokunnalla tällä kaudella.

– Se on aina mukavaa, kun saamme kolme autoa kilpailuun – etenkin niinkin haastavassa rallissa kuin Akropoliksessa. Olemme erittäin tyytyväisiä, että Jourdan on jälleen kanssamme. Luotamme siihen, että hän pystyy antamaan vankan panoksen, M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kertoo MM-sarjan nettisivuilla.

Suurin mielenkiinto Akropolis-rallissa kohdistuu kuitenkin M-Sportin ykköstähteen Ott Tänakiin. Kaksi edellistä MM-rallia ovat menneet virolaistähdeltä täysin penkin alle, sillä Jyväskylässä hän keskeytti ja Virossa hän joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan viiden minuutin aikasakon rasittamana.

Elokuun alussa ajetun Suomen MM-rallin jälkeen sarja jäi lyhyelle kesätauolle. Millenerin mukaan loma tuli brittitiimille tarpeeseen – etenkin edellisten kisojen pettymysten jälkeen.

Kuuntele alta Rallipodin uusin jakso, jossa Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala tekee paljastuksen Kalle Rovanperän sopimusneuvotteluiden kulisseista. Muista myös pistää Rallipodi tilaukseen Spotifystä täältä. Juttu jatkuu upotuksen alla.

– Useimmat meistä ovat voineet pitää vapaata, mikä on hyvä juttu. Ihmisten piti ladata akkujaan ja valmistautua vuoden neljään viimeiseen MM-ralliin, Millener sanoo.

– Samaan aikaan meillä on riittänyt hommia sen parissa, että saisimme nostettua Ford Puman takaisin palkintopallin korkeimmalle paikalle. Saimme kauteen loistavan alun, kun Ott voitti Ruotsissa. Olemme vakuuttuneita, että saamme lisää voittoja ennen vuoden loppua. Odotamme vahvoja esityksiä myös Pierreltä (Loubet), Millener povaa.

Kreikan Akropolis-ralli käynnistyy torstaina ja päättyy sunnuntaina.

Lue myös: Kilpailunjohtajalta poikkeuksellinen varoitus MM-rallissa

Katso alta Kreikan MM-rallin ennakko.

Lue myös nämä