WRC-tähden hätähuutoon vastaus – ”Kaikki ideat ovat tervetulleita”

Rallin MM-sarjan promootioyhtiö suunnittelee järjestävänsä kesäkuun alun Sardinian osakilpailussa varsin mielenkiintoisen keskustelutilaisuuden.
Rallin MM-sarja
Rallin MM-sarjan tulevaisuudesta ollaan syystäkin huolissaan. Kuva: Romain Thuillier/ Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sarjan tulevaisuudesta on keskusteltu jo pitkään, sillä uusia autonvalmistajia ei ole onnistuttu houkuttelemaan mukaan. Hyundain WRC-tähti Thierry Neuville kertoi ennen Portugalin MM-rallia, että laji on ykköstasolla kriittisessä pisteessä. Neuville kehottikin promoottoria ja Kansainvälistä autoliittoa FIA:a kuulemaan myös kuljettajien ideoita.

Promootioyhtiön urheilujohtaja Peter Thul kertoo Autosportin sivuilla, että Neuvillen kommentit on luettu tarkasti läpi.

– Ensinnäkin täytyy sanoa, että arvostan todella hänen asennettaan, koska hän ei ole pelkästään nopea kuski, vaan hän esittää myös oikeita kysymyksiä. Me todellakin olemme valmiita kuuntelemaan, Thul sanoo Autosportille.

– Ensimmäinen reaktioni oli, että keskustelin asiasta Andrew Wheatleyn (FIA:n rallijohtaja) kanssa ja kysyin, että kannattaisiko meidän ottaa yhteyttä kuskeihin, jotka haluaisivat osallistua. Tämä tarkoittaa, että yritämme järjestää kokouksen Sardiniassa. Kaikki ideat ovat tervetulleita, sillä mielestäni on parempi, että juttelemme toistemme kanssa kuin että juttelisimme vain toisistamme.

Rallin MM-sarjaan tuli viime kaudella uudet Rally1-hybridiautot, mutta uusi teknologia ei ole houkutellut uusia valmistajia mukaan. Nykyiset säännöt umpeutuvat kauden 2024 jälkeen, joten kulisseissa käydäänkin nyt tiukkaa keskustelua, miten sarjassa tullaan jatkamaan.

Portugalin rallin yhteydessä viime viikolla MM-sarjan promootioyhtiö, FIA ja tiimit keskustelivat tulevaisuudesta, mutta nyt myös kuskit halutaan keskusteluun mukaan.

– Kaikki kysyvät meiltä, milloin seuraava valmistaja tulee. Teemme tiivistä yhteistyötä FIA:n kanssa. Viime vuonna matkustimme paljon ja tapasimme kaikki autonvalmistajat. Kokonaiskuva vaikuttaa siltä, että suurin osa heistä on täysin keskittynyt vain sähköön, Thul kertoo.

– Rallicrossin MM-sarja on täysin sähköinen, ja jos se olisi meille oikea tapa, keksisimme keinon varmasti. Nykyteknologialla sähkö kuitenkin muuttaisi dramaattisesti lajiamme, jota me kaikki rakastamme.

Kuuntele alta Rallit.fin Rallipodin tuore jakso. Voit kuunnella sen myös Spotifyssä täältä. Muista pistää Rallipodi seurantaan ja tilaukseen! Juttu jatkuu upotuksen alla.

Merkittävin askel jatkon kannalta olisi lyödä uudet säännöt lukkoon mahdollisimman pian.

– Keskustelut eivät alkaneet vasta äsken. Tämä on koko ajan käynnissä oleva prosessi, ja meillä oli jo todella hyvä tapaaminen Portugalissa. Ne ovat kuitenkin luottamuksellisia asioita. Olen optimistinen, että voimme jatkaa tällä autolla tietyn ajan ja sitten voimme vaihtaa, Thul summaa kertomatta mitään aikatauluista.

– Meillä on jo kestävän kehityksen metodein valmistettu polttoaine ensimmäisenä moottoriurheilusarjana. Se toimii todella hyvin. Tarvitsemme kuitenkin myös sähköisen komponentin. Tehtävänä on pistää tämä homma kasaan, mutta olen luottavainen. Tiedän toki, että ihmiset ovat kärsimättömiä, mutta tarvitsemme vielä aikaa.

Katso alapuolelta Portugalin MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä