Teemu Suninen ilmoitti perjantai-iltana jättävänsä pitkään edustamansa M-Sport Ford -tallin, mutta suomalaiskuljettaja nähdään vielä tällä kaudella rallin MM-sarjassa.
Sunisen tiedote tuli yllättävään aikaan. M-Sport oli ehtinyt jo ilmoittaa Sunisen Kreikan MM-rallin WRC2-kisaan ja hänen oli uumoiltu ajavan Fordin WRC-autolla Suomen MM-rallissa reilun kuukauden kuluttua. Nyt varmaa on se, ettei Sunista nähdä Kreikan Akropolis-rallissa, eikä hän lähde ainakaan M-Sportin kalustolla ”Jyskälään”.
Jokelalainen taustajoukkoineen ei enää nähnyt mielekkääksi jatkaa M-Sportin kuljettajana.
– Haluan ajaa ammattimaisesti rallia ja tehdä hommat kunnolla. Testipäivät ovat nyt olleet olemattomia. Olemme ajaneet soralla testiä puolitoista päivää vuodessa, ja sellaisella määrällä ei voi olla missään lajissa huipulla, Suninen kertoo Rallit.fille.
Lue myös: Teemu Suniselta raju ratkaisu – päätti yhteistyön WRC-tiiminsä kanssa: ”Aika jättää hyvästit”
Sunisen radikaali ratkaisu kesken kauden herätti kysymyksiä siitä, onko suomalaiskuljettajalla jo jokin toinen suunnitelma valmiina loppukautta varten. Tilanne on juuri tämä, Suninen vakuuttaa.
– Ykköstavoite on lähteä ajamaan Suomen MM-ralli. Ilmoittautuminen päättyy tiistaina, joten deadline rupeaa painamaan päälle. Sanotaan näin, että aivan lähipäivinä tiedämme, mitä tulemme tekemään, Suninen paljastaa.
Suninen lisää, että hän haluaa antaa kunnon näytöt, joiden avulla hän voisi kääntää vaisusti sujuneen kautensa positiivisen puolelle. Jos suomalaispilotti haluaa tykittää kunnon tuloksen Keski-Suomen sorateillä, hän tarvitsisi alleen WRC-kaluston.
Sitä Suninen ei suostu paljastamaan, millaisella kalustolla hän aikoo startata Suomen MM-ralliin.
– Se ei ole vielä julkistuskelpoista, Suninen kuittaa.
WRC-kalusto voisi löytyä Toyotalta, jonka päämaja sijaitsee Jyväskylässä. Toyota kilpailee MM-sarjassa neljällä WRC-autolla, mutta tarvittaessa viideskin auto löytyy viivalle. Toyotalla oli viisi Yaris WRC:tä talvella 2020 Ruotsin MM-rallissa, kun Jari-Matti Latvala vuokrasi japanilaisvalmistajan kilpurin käyttöönsä.
Sunisen taustalla häärii Timo Jouhki, joka toimi Latvalan managerina, kun tuurilainen vielä kilpaili rallin MM-sarjassa. Tästä ei varmasti ole ollut haittaa, kun Suninen ja Jouhki ovat käyneet neuvotteluita Toyotan ja tallin päällikkönä nykyään työskentelevän Latvalan suuntaan.
Sunisen loppuvuoden ohjelmaan saattaa tulla toinenkin MM-ralli, mutta siihen tarvittaisiin enemmän töitä ja ennen kaikkea rahaa.
– Espanja voisi olla vaihtoehto, mutta se vaatii budjettia aika paljon. Tällä aikataululla se on iso haaste, mutta katsotaan, mitä pystymme tekemään, Suninen pyörittelee.
Sunisen tavoitteena on edelleen ajaa rallin MM-sarjan pääluokassa kaudella 2022, jolloin WRC-autot jäävät historiaan ja käyttöön otetaan hybridiyksiköillä varustetut Rally1-kilpurit.
– Uskon, että se (tehdastallipaikan saaminen) on mahdollista. Mutta missään nimessä WRC2-sarjakaan ei ole huono juttu, jos pääsee ajamaan kunnolla. Ykköstavoitteena on, että pääsen tekemään kunnolla töitä, Suninen painottaa.
– Haluan ajaa ammattimaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että olisi hyvä määrä kilpailuja ja testejä niiden ympärillä. Se tukisi uraa eteenpäin. Tällä kaudella olemme olleet ilman testejä ja hyppineet autosta toiseen. Se ei ole vienyt uraani parhaalla tavalla eteenpäin.
Katso alapuolelta kooste Belgian MM-rallin tapahtumista.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385507″ ap mute]