Sebastien Loeb tekee ensi viikolla paluun rallin MM-sarjaan, kun hän hyppää Citroenin WRC-auton ohjaamoon Meksikon MM-rallissa.
Yhdeksän rallin maailmanmestaruutta urallaan voittanut Loeb testasi Citroen C3 WRC -ajokkia kahden päivän ajan viime viikolla. Edellisen kerran ranskalainen oli testannut autoa syyskuussa, ja uudet päivitykset tekivät häneen vaikutuksen Espanjassa ajetuissa testeissä.
– Minulla oli nyt parempi tunne autossa kuin viimeksi. Jousitukseen ja geometriaan tehdyt muutokset auttoivat antamaan minulle enemmän luottamusta, ja juuri sitä tarvitsin. Vanhaan WRC-autoon verrattuna moottori on tehokkaampi, ja auton balanssi on hyvä. Pidin siitä, joten kaikki menee hyvin, maanantaina 44 vuotta täyttänyt Loeb kertoi wrc.comille.
Citroenin Kris Meeke testasi C3 WRC:tä ensimmäisenä Almeriassa, eikä Loeb tehnyt suuria muutoksia auton säätöihin.
– Kokeilin muutamia insinöörien ehdottamia juttuja, ja lopussa auto ei eronnut paljoakaan muiden kuljettajien käyttämistä säädöistä. Tein pieniä säätöjä tasauspyörästöön ja jousitukseen, mutta muihin auton säätöihin yritin sopeutua.
– Ajoin kaksi hyvää testipäivää ilman isompia ongelmia. Auto tuntui hyvältä ja sitä oli helppoa ajaa, joten kaikki näyttää hyvältä, Loeb summasi.
Meksikon MM-ralli ajetaan 9.-11. maaliskuuta.
Katso jutun yläpuolelta video Loebin testiurakasta. Alla olevalla videolla Loeb kertoo mietteitään WRC-paluustaan.