Quantcast

Joonas Tokeella kova tavoite SM-ralliin – ”Entistä realistisempi”

Joonas Tokee
Joonas Tokee. Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan talvikaudella sekä ilon hetkiä että epäonnen tunteita kohdannut Joonas Tokee lähtee jälleen hakemaan menestystä ensi viikonloppuna ajettavasta Joensuun osakilpailusta. SM-Itäralli on sarjan kolmas osakilpailu ja se päättää tämän talvikauden.

Tokee on SM2-luokan pistetaulukossa jaetulla kolmannella sijalla ajettuaan avauskisassa toiseksi, mutta edellinen osakisa päättyi harmillisesti moottorivikaan.

– Mikkelin SM-rallin pettymys on nieleskelty ja nyt lähdetään entistä sisukkaampina Joensuun kisaan. Näiden kahden rallin välillä on ollut vain kaksi viikkoa aikaa, joten huolto on tehnyt hyvää työtä ja laittanut vauhdilla tekniikan kuntoon, Tokee kertoo.

Joonas Tokee ja kartanlukija Jani Salo sekä koko tiimi ovat paiskineet hommia hyvillä fiiliksillä eteenpäin, vaikka edellisen kisan takaisku oli harmittava.

– Ennen Itärallia meillä on vielä ohjelmassa kunnon testit ennen kisapaikkakunnalle siirtymistä. Sitten vielä varmistamme, että kaikki on moottorin osalta kunnossa. Samalla yritän miettiä hieman ajoteknillisiä asioita, jotta saisin parhaan mahdollisen vauhdin kilpailuun.

– Joensuun haastavat tiet ovat aina olleet omaan makuun. Uskon, että tullaan taistelemaan kärkikahinoissa. Ehdottomasti tavoitteena on ajaa voitosta. Tällä kertaa tavoite on entistä realistisempi. Kaikin puolin hyvällä mielellä ja itseluottamuksella lähdetään, Tokee summaa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat