Toyotan testikuskilta pelottava viesti kilpailijoita ajatellen – uudessa GR Yariksessa ei ole kompromisseja

Juho Hänninen. Kuva: Red Bull Content Pool

Toyota vaihtaa ensi kaudeksi rallin MM-sarjassa automallia, kun vanha Yaris poistuu ja tilalle tulee GR-versio. Sporttisempaa GR Yarista markkinoidaan rallin kautta suurelle yleisölle.

Toyotan testikuskilla toimivalla Juho Hännisellä olisi varmasti paljon kerrottavaa ensi kaudeksi tulevasta GR Yariksesta, mutta salassapitovelvollisuuksien takia punkaharjulainen ei juuri saa asiasta pukahtaa. Se on kuitenkin tiedossa, että Tommi Mäkisen poppoo on testannut ensi kauden ralliautoaan sekä Suomessa että Espanjassa.

– Niin kuin sanottua, en hirveästi voi autosta kertoa. Aika hyvät fiilikset on kuitenkin. Sanotaan näin, että huomaa tallin tehneen jo yhden auton. Siinä on paljon parannuksia eri puolilla, joissa vanhassa autossa piti vähän tehdä kompromissia. Uudessa ne asiat on laitettu kuntoon, Hänninen kertoo.

Hännisen kommentit eivät lupaa hyvää Toyotan kilpailijoille, sillä jo nykyinen Yaris tunnetaan MM-sarjan nopeimpana kilpurina. Toyota nousi palattuaan MM-sarjaan nopeasti kärkitiimiksi, mutta se ei ollut Hänniselle yllätys.

– Ajoin vanhalla autolla ensimmäistä kertaa huhtikuussa 2016. Heti näki, että auto on hyvä. Olen ollut monessa vastaavassa projektissa mukana ja aina alku on ollut takkuisampi. Nyt pääsimme heti ajamaan autolla paljon ja me myös ajoimme ihan älyttömästi. Ei ollut mitään testikalenteria. Menimme melkein joka viikko johonkin osaan Eurooppaa ajamaan, Hänninen muistelee.

– Meillä oli tiimin puolelta iso vapaus testaamiseen. Se oli meidän käsissä ja vastuulla, että miten hyvä siitä autosta tulee. Aluksi ei toki ollut myöskään mitään vertailukohtaa, mutta sitten Jari-Matti (Latvala) tuli mukaan ja kertoi heti, että auto pelittää.

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Hännisen mukaan nimen omaan tallipomo Mäkinen antoi testiryhmälle vapaat kädet touhuta auton kanssa.

– Se vuosi 2016 oli käytännössä Tommin päätös, että miten me sen toteutimme. Hän antoi ihan vapaat kädet. Joskus itsekin soitin Tommille, että tällainen asia on auki ja vaatii testaamista. Hän vain sanoi, että etsikää Euroopasta sopivat tiet ja menkää ajamaan. Sellaista en ole missään tallissa aiemmin kokenut, Hänninen ylistää.

Kausi 2017 lähtikin Toyotalta heti upeasti liikkeelle, kun Monte Carlossa Latvala oli toinen ja ajoi voittoon seuraavassa rallissa Ruotsissa. Kaudella 2017 tallimestaruus kuitenkin lipsahti M-Sport Fordille, mutta seuraavalla kaudella Toyota sen voitti.

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö