Toyota-pomo antoi selityksen Latvalan toiselle ulosajolle

Jari-Matti Latvala. Kuva: Kaj Lindström

Toyotan Jari-Matti Latvalalla riitti draamaa perjantaina Sardinian MM-rallissa.

Latvala kaatoi autonsa iltapäivän ensimmäisellä erikoiskokeella. Illan päätöspätkällä Latvalan Toyota meni ojaan ja jäi sinne.

Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström vahvisti, että jälkimmäinen ulosajo johtui teknisestä viasta.

– Jari-Matti sanoi, että kun hän lähti kääntämään, auto vain meni. Auto todennäköisesti otti kipeää ensimmäisessä tilanteessa (kaadossa), Lindström kertoi.

– Onni onnettomuudessa, että se meni ulos tuollaisessa paikassa. Hän kuitenkin ajoi melkein pohja-aikoja ilman tuulilasia. Jos ohjaus olisi mennyt jumiin jossain toisessa kohdassa, jälki olisi voinut olla pahempaa, Lindström lisäsi.

Katso alta video Sardinian MM-rallin perjantai-iltapäivän tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Latvala jahtaa edelleen kauden ensimmäistä kunnon onnistumistaan. Perjantain ongelmat saattoivat viedä Toyotalta arvokkaita valmistajien pisteitä, mutta Lindström näkee tiimin tilanteen yhä positiivisena. Toyota-kuskeista Ott Tänak on kisassa kolmantena ja Kris Meeke kuudentena.

– Kris on ajanut hyvin siihen nähden, ettei hän ole ajanut täällä moneen vuoteen. Ott oli kuitenkin selvästi kirkkain tähti meiltä. Hänen suorituksensa oli todella kova tuolta lähtöpaikalta, Lindström sanoi.

– Mutta vielä on pitkä matka ennen kuin päästään sunnuntaina maaliin, Lindström huomautti.

Lisää aiheeseen liittyviä tuoreita uutisia:
Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja