Toteutuuko Tommi Mäkisen iso unelma? – Jari-Matti Latvalan käteen jäämässä musta pekka?

Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT

Rallin MM-sarjan kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier on vakuuttanut kovaan ääneen, että tämä vuosi jää ranskalaisen viimeiseksi huipputasolla.

Toyotan talliin täksi kaudeksi siirtynyt Ogier johtaa MM-sarjaa kolmen rallin jälkeen, mutta kauden jatkuminen on arvoitus koronaviruspandemian takia. Ogier on haaveillut”eläkepäivistä”, jotta saisi olla enemmän perheen parissa. Ranskalainen on nyt päässyt viettämään ylimääräistä aikaa perheensä kanssa, tosin valitettavan pandemian takia.

Saksalaisen Motorsport aktuell -lehden mukaan Ogier harkitsee nyt vakavasti, että ura jatkuisi vielä yhden kauden eli vuoden 2021.

– Itse asiassa ajattelin viimeisen kauteni erilaiseksi, Ogier sanoo saksalaisaviisille.

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Usean kuukauden perhetauko saattaa tehdä sen, että ajohommat alkavat jälleen poltella. Ogier ei ole kuitenkaan vielä valmis tekemään päätöstä ensi kaudesta. Jos ranskalainen päättäisi jatkaa, olisi se Toyotan tallipomolle Tommi Mäkiselle valtavan suuri uutinen. Mäkinen on kertonut aiemmin, että hän haluaisi Ogierin jatkavan Toyotalla myös kaudella 2021.

– Vielä on liian varhaista sanoa mitään. Odotetaan nyt rauhassa muutama kuukausi, Ogier kertoo.

Lue myös: Tommi Mäkinen sai tahtonsa läpi – Toyotan WRC-tiimille ilouutinen

Jos Ogier jatkaa, on unelmointi mestarista uuden sukupolven autojen puikoissa utopiaa. Uudet kaudelle 2022 tulevat hybridiautot eivät nimittäin kiinnosta multimestaria yhtään.

– Rehellisesti sanottuna en koe niitä kovin kiinnostavina. Olen varma, että ei löydy yhtään WRC-kuskia, joka odottaisi näitä autoja innolla, Ogier tykittää.

Ogierin jatko olisi kova takaisku Jari-Matti Latvalalle, joka tavoittelee WRC-tallipaikkaa ensi vuodelle. Latvala pudotettiin Toyotan kokoonpanosta viime kauden jälkeen.

Lähde: Rallye-Magazin

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö