Toni Gardemeisterin tiimi vahvalla kokoonpanolla rallin SM-sarjaan

Emil Lindholm. Kuva: Taneli Niinimäki

Toni Gardemeisterin johtama TGS Worldwide -tiimi julkisti tiistaina kuljettajakokoonpanonsa kaudelle 2020 rallin SM-sarjaan.

Emil Lindholm, Teemu Asunmaa ja Mikko Heikkilä edustavat TGS-tiimiä ensi vuonna rallin SM-sarjan osakilpailuissa. Lindholm ja Asunmaa ajavat SM1-luokassa Skoda Fabia R5 -auton uudella kehitysversiolla. Heikkilä saa käyttöönsä edellisen sukupolven Fabian.

Lindholm edusti päättyneellä SM-kaudella Printsport-tallia ja hän ajoi Volkswagenilla rallin SM-sarjan lisäksi Ruotsin, Suomen ja Katalonian MM-ralleissa. Hän sijoittui kolmanneksi SM1-luokan loppupisteissä.

Asunmaa saavutti tänä vuonna SM1-luokan Suomen mestaruuden Fabialla. Heikkilä puolestaan ajoi kaudella 2019 ainoastaan Riihimäen SM-rallissa, jossa hän otti SM1-luokan kakkossijan.

– Meillä on erittäin hyvä kuljettajakolmikko kaudelle 2020. Mielestäni jokainen heistä pystyy onnistuessaan voittamaan SM-rallin yleiskilpailun. Olemme varmasti kilpailukykyisiä koko kauden, Gardemeister kertoo tiedotteessa.

Gardemeisterin mukaan tiimi on saanut parannettua Fabian uutta kehitysversiota loppuvuoden aikana.

– Otimme suorituskyvyssä ison harppauksen eteenpäin juuri ennen Turun ja Salon alueilla ajettua kauden viimeistä SM-rallia. Uudessa Fabia R5 Evossa on yhä paljon kehityspotentiaalia. Ja ilman muuta kilpailemme tosissamme myös tiimien välisestä mestaruudesta, tallipomo Gardemeister luottaa.

Eero Räikkösen johtaman Printsportin tiimit ottivat viime kaudella kaksoisvoiton tallien välisessä mestaruuskamppailussa. TGS:n tiimit olivat sijoilla neljä ja viisi.

Rallin SM-sarjassa ajetaan kuusi osakilpailua kaudella 2020. Kauden avauskilpailu, Arctic Lapland -ralli, ajetaan tammikuussa Rovaniemen ympäristössä.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja