Tommi Mäkisen johtamalla WRC-tiimillä mahdollisuus jättipottiin – tässä Suomen MM-rallin kuumimmat suosikit

Ott Tänak
Ott Tänak starttaa suurimpana suosikkina Suomen MM-ralliin. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallivuoden kohokohta, Suomen MM-ralli, ajetaan torstaista alkaen Jyväskylän ympäristössä. Luvassa on tiukkaa kamppailua sekunnin kymmenyksistä vauhdikkailla sorateillä, joilla useammallakin kuljettajalla on mahdollisuudet taistella kärkisijoista.

Suomalaisilta odotetaan aina menestystä MM-kotirallissa, mutta tällä kertaa ykkössuosikki tulee etelänaapurista. Toyotan Ott Tänak saapuu MM-sarjan kärkikuljettajana Keski-Suomeen. Virolaiskuljettaja on ollut huimassa iskussa tällä kaudella, mutta muutaman teknisen murheen vuoksi hänellä on vain neljän pisteen etumatka Citroenin Sebastien Ogieriin. Hyundain Thierry Neuville on MM-sarjassa kolmantena seitsemän pisteen päässä Tänakista.

Tänak voitti Suomen MM-rallin vuosi sitten. Tällä kertaa hän joutuu ajamaan ensimmäisenä läpi perjantain erikoiskokeet, mutta Suomessa irtosoraa ei ole yhtä paljon aurattavana kuin muissa sorakisoissa.

– Nautin todella paljon Suomen MM-rallista, ja oli uskomatonta voittaa kilpailu viime vuonna. Yritämme saavuttaa saman tuloksen tänä vuonna, mutta nyt se on vaikeampaa, koska olemme ensimmäisenä tiellä perjantaina, Tänak kertoo.

Tänakin lähimmillä uhkaajilla Ogierilla ja Neuvillella on hieman virolaista paremmat starttipaikat perjantaina, mutta heihin ei kohdistu yhtä kovia odotuksia. Citroenilla on ollut tällä kaudella vaikeuksia autonsa kanssa, ja Hyundain WRC-menopeli ei puolestaan ole koskaan ollut parhaimmillaan Suomessa.

– Tämä ralli on käytännössä yhden pahimman kilpailijamme takapihalla. Se on todella iso haaste, Ogier viittaa Tommi Mäkisen johtamaan Toyotan WRC-talliin, jonka auto on kehitetty keskisuomalaisilla sorateillä.

Toyotan kaikki kolme kuljettajaa ovat onnistuneet voittamaan Suomen osakilpailun: Tänak viime vuonna, Kris Meeke vuonna 2016 ja Jari-Matti Latvala vuosina 2010 ja 2014-15. Jos Toyota saa kaiken natsaamaan tulevana viikonloppuna, tiimillä on mahdollisuus jättipottiin.

Latvala tavoittelee palkintosijaa

Kauden avauspuolisko meni Latvalalta penkin alle, mutta hän toivoo saavansa vuoden ensimmäisen onnistumisensa ”Jyskälässä”.

– Palkintokorokkeelle pääsy pitää olla lähtökohtana kotikisassa, ja lisäksi tarvitsemme pisteitä merkkimestaruuspuolella. Tiedän kokemuksesta, että silloin pystyy ajamaan voitosta, jos alla on hyviä kisoja ja itseluottamus on tapissa. Tällä hetkellä Ott Tänak menee niin kovassa vedossa, että kaiken pitää onnistua huippuhyvin, jos mielii kärkeen, MM-sarjassa kymmenentenä oleva Latvala tuumaa.

Myös Citroenin molemmat kuljettajat Ogier ja Esapekka Lappi ovat juhlineet ykköstilaa Jyväskylässä. Lappi voitti rallin kaksi vuotta sitten Toyotalla. Lapin ensimmäinen kausi Citroenilla on sujunut sen verran mollivoittoisesti, ettei pieksämäkeläinen lataa itselleen kovia odotuksia.

– Onneksi saimme autoa minulle suorituskykyisemmäksi Portugalissa ja Sardiniassa, mutta silti tuntuu, että se ei ihan riitä. Koetetaan ajaa paremmin loppukaudesta, Lappi sanoo.

Suninen maltillisena

M-Sport Fordin Teemu Suninen on ajanut nousujohteisen kauden. Suninen nappasi edellisessä osakilpailussa Sardiniassa MM-uransa parhaan tuloksen ajettuaan toiseksi. Hän on MM-pisteissä parhaana suomalaisena sijalla viisi.

Suninen ajoi ensimmäisen kerran WRC-autolla Suomessa kaksi vuotta sitten ja hätyytteli heti palkintokorokepaikkaa. Tämän vuoden kisaan jokelalaisella on maltillinen tavoite.

– Ajetaan viiden joukkoon. Viime kisoissa olin neljäs ja toinen, ja moni varmasti ihmettelee, miksi ei Suomessa ajeta kovempaa tai tähdätä korkeammalle. Koetetaan olla tavoitteiden kanssa olla realistisia. Viime vuonna olimme täällä kuudensia hyvällä ajolla, Suninen kertoo.

Katso alta video Sunisen testistä Suomen MM-rallia varten. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,273143″ ap mute]

 

Suomen MM-ralli käynnistyy Harjun yleisöerikoiskokeella torstai-iltana kello 19.00. Rallin voittaja on selvillä sunnuntaina noin kello 14.

Veikkauksen Voittajavedon pelikohteisiin pääset tästä.

Suomen MM-rallin kuumimmat suosikit:

1. Ott Tänak

MM-sarjan johtaja on ehdoton ykkössuosikki ennakkoon. Tänakilla voisi olla suurempikin pistejohto, mutta edellisessä osakilpailussa Sardiniassa tekninen vika vei virolaiselta voiton viimeisellä erikoiskokeella. Tänak on vaikea pysäytettävä, jos Yaris WRC pelittää kunnolla.

2. Jari-Matti Latvala

Tämä kausi ei ole ollut Latvalan. Viime kisoissa tuurilainen on kuitenkin näyttänyt lupaavaa vauhtia. Vuosi sitten Latvala taisteli Suomessa kakkossijasta Mads Östbergiä vastaan, mutta taipui niukasti kolmoseksi. Nyt suomalaiskonkarilla on loistava lähtöpaikka kotikisaansa ja kaikki edellytykset saalistaa loistava tulos. Ja sellaisen Latvala tarvitsee, sillä uran jatko on vaakalaudalla.

3. Sebastien Ogier

Kuusinkertainen maailmanmestari on tehnyt hyvää työtä Citroenilla, vaikka C3 WRC -autossa on riittänyt työstettävää. Ogier on tällä kaudella sortunut virheisiin Sardinian ja Ruotsin osakilpailuissa, mutta kaikissa muissa ralleissa hän on ollut palkintokorokkeella. Ranskalainen voitti Suomessa 2013, mutta viime vuosina hän ei ole päässyt kärkisijoille kauden vauhdikkaimmassa rallissa.

4. Thierry Neuville

Hyundai ei ole kertaakaan yltänyt Suomessa palkintokorokkeelle i20 WRC -autolla, mutta Neuville varmasti toivoo tekevänsä korjauksen tilastoon. Neuville tarvitsee Tänakin ja Ogierin tavoin kaikki mahdolliset pisteet MM-kamppailuun, mutta belgialainen on ennakkoon alakynnessä kilpakumppaneihinsa nähden.

5. Teemu Suninen

Suninen säväytti Suomessa vuonna 2017. Suninen kilpaili vasta toista kertaa WRC-autolla, mutta hän taisteli tosissaan kakkossijasta päätöspäivänä tulleeseen virheeseensä saakka. Viime kisoissa Suninen on tehnyt hyvää ja tasaista työtä, ja myös rinnalle tullut kokenut kartanlukija Jarmo Lehtinen on tuonut oman lisänsä suomalaiskuskin tekemiseen. Sunisella on mahdollisuudet kamppailla palkintokorokepaikasta Jyskälässä.

6. Kris Meeke

Täksi kaudeksi Toyotalle tullut Meeke on väläytellyt vauhtiaan, mutta yhtään kunnon onnistumista ei ole vieläkään tullut. Pohjoisirlantilainen jahtaa tallikaverinsa Latvalan tavoin kauden ensimmäistä palkintokorokepaikkaansa. Meeke antaa hieman tasoitusta kilpakumppaneilleen, sillä häneltä jäi viime vuoden kisa ja uudistunut reitti ajamatta Citroenin antamien potkujen takia.

Kilpailun kärkikolmikkoa voi pelata Veikkauksen Supertriplassa, jonka peliaika päättyy torstaina kello 18.58 Suomen aikaa.

Veikkauksen Voittajavedon pelikohteisiin pääset tästä.

Taisteluparit:

Teemu Suninen – Esapekka Lappi

Suomalaiskuljettajat vastakkain. Sekä Suninen että Lappi ovat yltäneet parhaimmillaan kakkoseksi tällä kaudella – Suninen edellisessä osakilpailussa Sardiniassa ja Lappi Ruotsissa. Suninen on ollut viime kisoissa paremmassa iskussa ja hänellä on itseluottamus kohdallaan. Lappi puolestaan on tuskaillut autonsa kanssa. Suninen on suosikki tässä parissa.

Ott Tänak – Jari-Matti Latvala

Tässä parissa Tänak on selkeä suosikki. Latvala tuntee Suomen MM-rallin metkut, mutta Tänakin perusvauhti on tällä hetkellä sitä luokkaa, että virolaista on vaikea lyödä.

Kris Meeke – Andreas Mikkelsen

Meeke on tutustunut Toyotaan Keski-Suomen sorateillä testatessaan Yaris WRC -autoa. Hän voitti kisan kolme vuotta sitten ja hänellä on etulyöntiasema Mikkelseniin nähden. Mikkelsenin ohjastama Hyundai i20 WRC ei ole koskaan menestynyt Jyskälässä.

Lisää taistelupareja Veikkauksen Pitkävedossa.

Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

Lue myös nämä