Tommi Mäkinen kertoi mielipiteensä Ruotsin MM-rallista – ”Täytyisi tehdä jotain”

Ruotsin MM-rallin erikoiskokeet olivat paikoin pelkkää soraa. Kuvassa Toyotan Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT

Viime viikonloppuna ajettu Ruotsin MM-ralli oli kaukana kunnon talvirallista.

Kilpailussa ajettiin lopulta vain yhdeksän erikoiskoetta leudon talven vuoksi. Pätkiltä löytyi paikoin lunta ja jäätä, mutta sora oli hallitsevin elementti kilpailureitillä.

Olosuhteet ovat aiheuttaneet päänvaivaa Ruotsin MM-rallin järjestäjille viime vuosina, ja tällä kertaa kilpailua isännöineestä Torsbystä ei löytynyt lainkaan lunta. Keli toi enemmänkin mieleen syksyisin ajettavan Walesin rallin kuin Ruotsin lumikilpailun.

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkisen mukaan kisajärjestäjien kannattaisi pohtia, pitäisikö ralli järjestää pohjoisempana.

– Kun ajoimme Karlstadissa 2000-luvun alussa, silloin oli vielä ihan kunnon talvikelit. Nyt viimeiseen kymmeneen vuoteen Karlstadissa ei ole tainnut olla oikein lunta. Täytyisi tehdä jotain muutosta, kun tilanne on vuosi toisensa jälkeen tällainen, Mäkinen kertoo.

Torsbystä noin sata kilometriä etelään sijaitsevassa Karlstadissa on perinteisesti ajettu kilpailun avaava yleisöerikoiskoe. Tällä kertaa yleisöpätkä muutettiin varsinaisesta erikoiskokeesta toiseksi testipätkäksi.

– Nyt huoltoalue on Torsbyssä, missä on yleensä lunta. Mutta täälläkin on ollut aina hieman sellainen tilanne, että onko lunta vai ei. Vähän ylemmäksi kun mentäisiin, luntakin olisi varmasti paremmin, Mäkinen puntaroi.

Katso alta kooste viime viikonloppuna ajetun Ruotsin MM-rallin tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtaja Jean Todt oli paikalla Ruotsissa seuraamassa Toyotan Elfyn Evansin voittamaa tynkärallia. Ranskalaispomo painotti, että Ruotsissa pitäisi päästä takuuvarmasti ajamaan lumella.

– Pidämme huolen siitä, ettei näin tapahdu uudestaan. Olemme keskustelleet näistä asioista kisajärjestäjien sekä WRC-promottorin kanssa. Ryhdymme toimenpiteisiin varmistaaksemme sen, että Ruotsin MM-ralli ajetaan jatkossakin, Todt kertoi DirtFishille.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja