Kris Meeke antoi vakuuttavan näytteen ajotaidoistaan viime viikonloppuna ajetussa Monte Carlon MM-rallissa.
Meeke siirtyi täksi vuodeksi Tommi Mäkisen johtamaan Toyotan rallitiimiin ja oli iskussa heti ensimmäisessä kilpailussaan Yaris WRC:n puikoissa. Ilman perjantaina tullutta vannerikkoa Meeke olisi voinut taistella jopa palkintokorokepaikasta legendaarisessa Montessa.
Meeke sai huikean lopun kisaviikonlopulle, kun hän kellotti pohja-ajan kisan päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella. Rallin kokonaistuloksissa kuudenneksi sijoittunut Meeke sai huimasta pätkäajastaan viisi ylimääräistä MM-pistettä.
– Kris antoi todellisen myrskyvaroituksen. Sebastien Ogier ja Thierry Neuville ajoivat tosissaan kisan voitosta Powerilla. Silti Kris veti ihan selkeästi nokkaan kaikkia, tallipomo Mäkinen kehui vuolaasti Meeken suoritusta Rallit.fille.
Meeken edellisestä MM-rallista oli ehtinyt vierähtää jo kahdeksan kuukautta. Hän sai viime toukokuussa potkut Citroenilta vaarallisten ulosajojensa vuoksi. Mäkinen päätti kuitenkin pestata Meeken, eikä suomalaispomo vielä Monten jälkeen katunut päätöstään.
– Hän on nopeasti sopeutunut autoon ja tuntuu nauttivan autosta. Kris ajaa asvaltilla erittäin nätisti. Olen ollut hänen kyydissään, ja hänen pehmeä ja nätti ajotyylinsä on todella nopea. Hän tulee varmasti menemään kovaa heti seuraavassakin rallissa Ruotsissa, Mäkinen luotti.
Pohjoisirlantilainen Meeke on kilpaillut rallin MM-sarjassa Minin, Citroenin ja nyt myös Toyotan WRC-kalustoilla. Toyota Yaris WRC on tehnyt Meekeen vaikutuksen.
– Tätä autoa on mukava ajaa. Voin ajaa luonnollisesti ja pystyn luottamaan autoon. Auto ei yllätä minua missään vaiheessa, se ei yllättänyt edes Montessa, vaikka kisassa piti ajaa välillä sekarengastuksella, Meeke suitsutti uutta työkaluaan Rallit.fille.
Meeke myönsi yllättyneensä siitä, että hän oli kilpailukykyinen heti kauden avausrallissa.
– Tilanne on aina arvoitus, kun astuu uuteen autoon. Meillä ei ollut paras mahdollinen lähtöpaikka ja lisäksi meillä oli ongelmia vanteiden kanssa. Ilman ongelmaa olisimme voineet taistella palkintosijoista. Voin olla erittäin tyytyväinen, Meeke sanoi.