Teemu Suninen kaukana kärkivauhdista Katalonian MM-rallissa – ”Kisa oli vaikea”

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suninen ajoi Katalonian MM-rallin 11.sijalle. Pelkkää sijoitusta tärkeämpää oli kokemus, jonka Suninen hankki haastavista olosuhteista Katalonian MM-rallissa.

Tuoreeltaan kisan yhteenvedossa oli pieni pettymyksen maku, sillä vaikeissa olosuhteissa Suninen ei saanut autoaan haluamaansa vauhtiin.

Maalissa eroa rallin voittaneeseen Sébastien Loebiin oli 3.52,0 minuuttia.

– Kisa oli vaikea. Perjantaina auto ei kääntynyt kunnolla, vaan aliohjasi voimakkaasti. En saanut siihen luottamusta, ja vauhtiakin puuttui vähän sen vuoksi.

Toisena kisapäivänä Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula alkoivat jo löytyä korkeammalta EK-sijoituksissa. Vaikka yleiskilpailun sijoitus ei muuttunut, mahtui päivään selkeästi joitain hyviä hetkiä.

– Lauantaina ajoin ensimmäisen päiväni märällä asfaltilla. Iltapäivästä ajo alkoi sujua vähän paremmin, ja olimme kerran erikoiskokeella kolmansia. Sunnuntaina tuli pari hyvää ja pari huonoa erikoiskoetta.

Suninen tiedostaa varsin hyvin sen, että ollakseen taistelemassa kärkisijoituksista, on hyvää vauhtia kyettävä ylläpitämään kaikkien kolmen kisapäivän ajan.

– Jotkut erikoiskokeet ajan hyvällä tasolla, mutta jatkossa pitää olla tasaisempi ja lähempänä rajaa koko ajan, jotta saadaan ajettua hyvä aika joka erikoiskokeelle.

Lue myös nämä

  • Uusimmat