Teemu Asunmaa joutui olosuhteiden uhriksi Kouvolassa – ”Tilanne on sama, mistä puhutaan paljon myös MM-ralleissa”

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Asunmaa sijoittui seitsemänneksi lauantaina ajetussa Kouvolan SM-rallissa. Tulos on pettymys kauden ensimmäisen osakilpailun voittajalle. 

Asunmaa joutui kärsimään auramiehen roolistaan. Alavutelainen oli reitillä ensimmäisenä  ja aurasi tietä muille kilpailijoille etenkin kahdella viimeisellä erikoiskokeella. Kahden ensimmäisen SM-rallin jälkeen Asunmaa on pisteissä toisena ennen kesäkilpailuja.

Asunmaa ja kartanlukija Marko Salminen voittivat viime viikonloppuna Rovaniemen MM-rallissa WRC3-luokan. Kouvolassa vauhtia oli kuitenkin vaikea löytää, kun tielle tupruttanut lumi hidasti ensimmäisenä reitillä olleen autokunnan matkaa. 

– Ei mennyt ihan toivotusti. Keli oli todella haastava, Asunmaa kommentoi.

– Emme saaneet hyödynnettyä nyt omaa parasta. Lunta tuli jonkin verran, joka teki tiestä liukkaan. Renkaat toimivat kyllä hyvin.

Säännöt ovat kaikille samat. Pistejohtajana tien auraaminen on normaalia myös ”isojen poikien” karkeloissa MM-sarjassa.

– Aura-auton rooli haittasi merkittävästi. Auratulla tiellä ajaminen on aina nopeampaa. Vaikka käytössä ovat parhaat mahdolliset renkaat, muut saavat ajaa puhdistettua uraa, jolloin pito on renkaasta riippumatta parempi. Tilanne on sama, mistä puhutaan paljon myös MM-ralleissa.

Rallin SM-sarja jatkuu toukokuun lopussa Liedon ympäristössä.

– Lähdetään hakemaan voittoja totuttuun tapaan taas kesäkaudella, Asunmaa suunnitteli.

Lue myös nämä