Mikko Heikkilä hehkutti uransa ensimmäistä voittoa – ”Kauan tätä on odotettu”

Mikko Heikkilä
Mikko Heikkilä. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Mikko Heikkilä ja kartanlukija Topi Luhtinen valloittivat lauantaina ajetun Kouvolan SM-rallin. Voitto Heikkilän ensimmäinen SM1-luokassa. Ykkössija irtosi lopulta yli minuutin erolla.

Heikkilä aloitti Kouvolassa toiseksi nopeimmalla ajalla aamulla ajetulla liki 30-kilometrisellä Hermusen erikoiskokeella. Seuraavalla pätkällä Rämälässä Heikkilä oli jo nopein.

– Ei ajettu ihan virheettömästi, vaikka kello tykkäsikin. Aloitin liian varovaisesti ja loppua kohden hieman ehkä yliyritin. Toisella erikoiskokeella oli hyvä tuntuma.

Kouvolan nopeavauhtiset ja leveät tiet olivat Heikkilän mieleen, ja se näkyi myös vauhdissa.

– Aivan mahtavaa oli laskea, pätkät olivat hienossa kunnossa, Heikkilä ilakoi.

Huollon jälkeen Heikkilä jatkoi tasaisen varmaa työtä ahettuaan toiseksi nopeimman ajan kolmannella ja neljännellä pätkällä. 

– Kolmonen oli puhdas veto. Nelosella tuntui, että jos ei nyt tule pohjia, niin ei sitten millään, mutta silti jäätiin toiseksi. Jäätiin vähän lähtoviivalla paikalleen ja siinä menetettiin hieman aikaa. Oli aika liukasta ja varsinkin neloselle oli tullut muutama sentti lunta ja ajeltiin lumipöperössä, mutta mentiin hienoa pitkää luisua.

Kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle satanut lumikerros hyödytti uudet renkaat alle vaihtanutta Heikkilää. Viimeistä edellisellä erikoiskokeella Heikkilä ajoi vakuuttavasti yli minuutin pohja-ajan. Viimeisen EK:n nurmijärveläinen pystyi jo ajamaan varmistellen.

Heikkilä nappasi uransa ensimmäisen SM1-luokan osakilpailuvoiton lopulta minuutin ja 11 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Juha Saloon. Heikkilän keskinopeus oli 116,9 kilometriä tunnissa.

– Kauan tätä on odotettu ja nyt se voitto tuli. Viimeisen pätkän ajoin aika hiljaa. Toiseksi viimeinen pätkä oli kauheimpia, mitä olen ajanut, mutta samalla parhaimpia, kun pystyin kuitenkin ajamaan pohjat. Hyödyttiin aika paljon lähtopaikasta, mutta pysyttiin kuitenkin tiellä, vaikka olosuhteet olivatkin haastavat. Rengastaktiikkakin toimi moitteetta. Oikein hyvä fiilis kaiken kaikkiaan.

 Heikkilä on kiitollinen ennen kaikkea yhteistyökumppaneiden tuesta.

– Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, että ollaan pystytty ajamaan niin kauan, että voitettiin kilpailu. Iso kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet tähän pisteeseen. Suunta on eteenpäin. Reitti oli todella hieno ja kisa oli tiukka, joten oikein mukava mieli jäi tästä.

Lue myös nämä