Tallipomo Mäkinen hehkuttaa: Meillä on todella vahva kokoonpano ensi kaudeksi

Tommi Mäkinen
Tommi Mäkinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan rallitalli vahvisti keskiviikkona ensi kauden kokoonpanonsa MM-sarjassa. Vain yksi kuljettaja vaihtuu, kun Citroenille siirtyvän Esapekka Lapin korvaa pohjoisirlantilainen Kris Meeke.

Meeke testasi Yaris WRC:tä jo kolme vuotta sitten, kun talli oli vasta tulossa MM-sarjaan. Tuolloin yhteistä säveltä ei vielä löytynyt. Nyt puhaltavat kuitenkin uudet tuulet, ja Citroenilta keväällä potkut saanut Meeke ajaa jatkossa Toyotan väreissä.

– Me olemme todella innoissaan, kun Kris liittyy meidän talliin. Tiedämme, että hän on todella nopea ja tuo myös paljon kokemusta talliin. Krisin tekninen tietämys on korkealla tasolla, ja uskon, että hän voi tuoda meille uusia ideoita, jotta voimme tehdä autostamme vielä paremman, Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen sanoo.

Toyotalla nähdään myös ensi kaudella yksi suomalaiskuljettaja, kun MM-sarjan kokenein kuljettaja Jari-Matti Latvala jatkaa tutussa työympäristössä.

– Olen mielissäni, että Jari-Matti jatkaa meidän tallissa. Hän on tehnyt hienoa työtä ja päässyt viime aikoina säännöllisesti podiumille, Mäkinen huomauttaa.

– Ensi vuodeksi meillä on nyt todella vahva kokoonpano. He ovat erittäin nopeita ja he kaikki pystyvät voittamaan ralleja. Uskon, että voimme taistella molemmista mestaruuksista kuten tänä vuonna, Puuppolan paroni jatkaa.

Mäkinen myöntää, että Lapin siirtyminen kilpailijan leiriin kirpaisee.

– Olen erittäin pahoillani, että Esapekka on päättänyt jättää tallimme ja kohdata uusia haasteita. Me kuitenkin toivotamme kaikkea hyvää ja paljon onnea Esapekan tuleviin koitoksiin.

Lue myös nämä