Suomen MM-rallille varasuunnitelma – kisa ajetaan vasta syksyllä?

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala vauhdissa Suomen MM-rallissa kesällä 2019. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomen MM-ralli saatetaan ajaa vasta syksyllä, Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin MM-sarjan promootioyhtiö kertovat tiedotteessaan.

Suomen MM-rallin juhlakilpailu olisi tarkoitus järjestää 6.-9. elokuuta alkuperäisten suunnitelmien mukaan. FIA:n ja promoottorin tiedotteen mukaan harkinnassa on kuitenkin kilpailun siirtäminen syys- tai lokakuulle.

Yli 500 ihmisen tapahtumat on kielletty Suomessa heinäkuun loppuun saakka koronaviruksen vuoksi. Hallituksen odotetaan tekevän kesäkuun alussa linjauksia elokuun suurtapahtumien osalta.

Suomen MM-rallin järjestelyitä on jatkettu poikkeustilanteesta huolimatta. Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kertoi hiljattain Rallit.fille, että rallin siirtäminen myöhäisempään ajankohtaan on ”äärimmäisen hankala prosessi”.

– Tapahtumamme perustuu hyvin pitkälti siihen, että meillä on mukana tuhansia vapaaehtoisia, jotka kesälomallaan pääsevät meille hommiin. Jos ajankohtaa siirretään myöhäisempään syksyyn, silloin kesälomat ovat ohi, ja varsinkin torstain ja perjantain osalta on varmasti vaikeaa saada vapaaehtoisia niin paljon liikkeelle. Sama pätee myös lipun ostaviin asiakkaisiimme, Tarkiainen totesi.

Lue myös: FIA:n päätös mahdollistaa pikamuutokset rallin MM-sarjaan – Suomen MM-rallin pomo ei syty radikaalille ehdotukselle

Rallin MM-sarja on ollut tauolla maaliskuun puolivälissä ajetusta Meksikon osakilpailusta lähtien. Sittemmin Argentiinan ja Sardinian osakilpailuja on siirretty. Portugalin rallin järjestäjät ilmoittivat viime viikolla, että kilpailu jää kokonaan ajamatta koronan takia.

Seuraavana kalenterissa on Kenian Safari-ralli 16.-19. heinäkuuta. Safarin järjestämisen osalta on luvassa päätöksiä 15. toukokuuta.

Katso rallin MM-sarjan kalenteri täältä.

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]

 

Uudessa-Seelannissa on puolestaan määrä ajaa MM-ralli syyskuun alussa. Maan pääministeri Jacinda Ardern kertoi tiistaina, että Uuden-Seelannin rajat pysyvät vielä pitkään kiinni muulta maailmalta. Uuden-Seelannin rallin tilannetta arvioidaan uudelleen toukokuun lopussa.

Turkin, Saksan, Walesin ja Japanin rallien ajankohdat pysyvät toistaiseksi ennallaan ja paikalliset järjestäjät jatkavat valmistautumistaan kisoja varten. Perutulle Sardinian osakilpailulle etsitään uutta ajankohtaa. Argentiinan rallin järjestämiselle ainoa mahdollinen ajankohta on loppuvuodesta, mutta todennäköisesti kisa jää ajamatta.

FIA ja promoottori kertoivat tiedotteessaan, että tänä vuonna pyritään järjestämään mahdollisimman monta MM-rallia alkuperäisen aikataulun mukaan. Kalenteriin voi mahdollisesti tulla myös muutoksia. FIA seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä ottaen huomioon eri maiden rajoitukset.

Lisäksi FIA, promoottori, tiimit ja kilpailujärjestäjät arvioivat eri vaihtoehtoja rallien järjestämiselle. Mietinnässä ovat muun muassa kilpailujen lyhentäminen ja logistiikka sekä se, miten kilpailijoiden, tallien ja yleisön terveys voidaan turvata.

Lue myös: Kalle Rovanperä ihmettelee WRC-uudistuksia – ”Toisaalta minun ei pidä sitä tietää, minä vain ajan”

Lue myös nämä

  • Uusimmat