Suomalaisilla käsittämätön kausi rallin MM-sarjassa

Suomalaiset kuljettajat ja kartanlukijat dominoivat rallin MM-sarjaa kaudella 2022.
Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä
Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjassa jaetaan mestaruuksia kuudessa eri luokassa. Suomalaiset korjasivat potin peräti neljässä luokassa.

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen varmistivat ensimmäisen pääluokan maailmanmestaruutensa jo lokakuun alussa ajetussa Uuden-Seelannin MM-rallissa. Rovanperä keräsi kauden aikana kuusi voittoa ja löi MM-taulukossa toiseksi sijoittuneen Hyundain Ott Tänakin lopulta 50 pisteen erolla.

Katso rallin MM-sarjan lopulliset pistetaulukot täältä.

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen pääsivät juhlimaan WRC2-luokan mestaruutta sunnuntaina päättyneen Japanin MM-rallin päätteeksi, kun he sijoittuivat luokassaan kolmanneksi kauden viimeisessä osakilpailussa. Päätöskisan pisteet nostivat Lindholmin viime vuoden mestarin Andreas Mikkelsenin edelle.

Lindholm kuittasi tästä kaudesta kaksi mestaruutta, sillä hän oli varmistanut jo aiemmin WRC2-junioriluokan tittelin.

Lauri Joona nappasi puolestaan WRC3-luokan mestaruuden käytyään siitä kovan kamppailun tshekkikuljettaja Jan Cernyä vastaan lokakuisessa Katalonian MM-rallissa. Sami Pajarin kartturi Enni Mälkönen oli puolestaan kyseisen luokan kartanlukijoiden mestari.

Pajari oli mukana kamppailemassa WRC3-junioriluokan mestaruudesta, mutta ei pystynyt uusimaan viime vuoden JWRC-titteliään. Tämän kauden junnumestaruuden otti virolainen Robert Virves ennen brittikuski Jon Armstrongia ja Pajaria.

WRC2 Masters oli MM-sarjan ainoa luokka, jossa ei nähty yhtäkään suomalaista tällä kaudella. Yli 50-vuotiaiden konkareiden mestaruuden voitti italialainen Mauro Miele, joka varmisti tittelin Japanin osakilpailun ykköstilallaan.

Tämän vuoden valmistajien mestaruuden vei Toyotan tehdastiimi, jonka taustavoimat ovat vahvasti suomalaisia. Tallin tukikohta sijaitsee Jyväskylän Jyskässä.

Rallin MM-kausi 2023 käynnistyy tammikuussa Monte Carlon ikonisella osakilpailulla.

Katso alta kooste sunnuntaiaamun tapahtumista Japanin MM-rallissa.

Lue myös nämä