Tänä vuonna Ogier on toistaiseksi ajanut neljä MM-rallia, mutta ranskalainen on lähtöviivalla myös kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa. Ogier mielii Toyotalta samankaltaista ohjelmaa myös ensi kaudeksi, mutta mahdollista on jopa paluu täysipäiväiseksi tehdaskuskiksi.
– En sano 100 prosentin varmuudella, että en koskaan tule takaisin ja kilpaile jälleen täysipäiväisesti. Nyt tilanne tuntuu kuitenkin samalta kuin jo pitkän aikaa. Rakastan perhettäni ja poikaani. Haluan viettää aikaa myös heidän kanssaan, Ogier kertoo rallin MM-sarjan verkkosivuilla.
– Katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mieleni ei ole toistaiseksi muuttunut, mutta rakastan edelleen rallia. Haluan kovasti palata vielä kisoihin, joista nautin eniten.
Ranskalaistähti kokeili tällä kaudella siipiään myös rata-autoilun puolella WEC-kestävyyssarjassa. Tulokset jäivät kuitenkin varsin laihoiksi.
– Radan puolella pitäisi ajaa joko täysipäiväisesti tai ei ollenkaan. Haluaisin toki ajaa vielä joskus Le Mansin, mutta on vaikeaa tehdä sitä hommaa osa-aikaisesti, Ogier summaa.
Ensi vuonna Ogier on varmuudella mukana kotikisassaan Monte Carlossa. Sen jälkeen ohjelma rakentuu askel kerrallaan.
– Montea ei ole vaikea valita. Muu ohjelma ja kisat vaativat meiltä vielä pohdiskelua. Olen erittäin onnellinen, että Toyota tarjoaa minulle mahdollisuuden ajaa osa-aikaisesti. Uskon, että siitä on hyötyä molemmille osapuolille.
Toyotan kolmatta tehdastallin autoa on tällä kaudella jakanut Ogierin kanssa Esapekka Lappi. Suomalaiskuskin on ounasteltu jatkavan samassa roolissa myös ensi kaudella. Ogierin päätös jatkaa ainakin kaudella 2023 vielä osa-aikakuskina, tuonee pieksämäkeläiselle jälleen mukavan määrän kisoja tulevana vuonna.
Katso alapuolelta Uuden-Seelannin MM-rallin parhaat palat.