Sebastien Ogier jahtaa huimaa suoritusta – ”En todellakaan osannut unelmoida sellaisesta”

Toyotan ratissa jälleen ensi kaudella valikoituja kisoja ajava Sebastien Ogier jahtaa kovaa meriittiä.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ogier tavoittelee tammikuun lopussa jo ennätyksellistä kymmenettä voittoaan Monte Carlon MM-rallista. Ensimmäisen voittonsa ranskalaistähti otti jo vuonna 2009 Peugeot 207 S2000 -auton ratissa, mutta tuolloin ralli ei kuulunut MM-sarjan ohjelmaan.

WRC-tasolla voittoja on tullut kolme Volkswagenilla, kaksi Fordilla ja Toyotalla sekä yksi Citroenin ratissa.

– Se tulee aina olemaan maaginen kisa minulle. Nyt tavoitteena on jo kymmenes voitto. En todellakaan osannut unelmoida mistään sellaisesta, kun aloitin tämän lajin, Ogier sanoo Dirtfishin sivuilla.

– Monte on aina erityinen ralli minulle. Uran alussa tunteet olivat varmasti vieläkin vahvempia ja stressi kovempi, koska halusin aina pärjätä siellä paremmin kuin muut. Nyt osaan jo ottaa vähän rennommin, Ogier jatkaa.

Tänä vuonna kisan huoltoparkki palaa jälleen Alppien juureen Gapin kaupunkiin. Ogier on kotoisin Forest-Saint-Julienin pikkukylästä vain 17 kilometrin päästä huoltoparkista.

Ogierin kotikisa ajetaan ensi vuonna 25.-28. tammikuuta. Kokenut kahdeksankertainen mestari ei kuitenkaan vielä suunnittele laittavansa yhtään tikkua ristiin ikonisen rallin eteen.

– Kokemukseni myötä olen jo onnekkaassa asemassa, että osaan nollata tilanteen kisojen välissä. Nyt vietän aikaa perheeni kanssa ja rentoudun. Ehkä käyn laskettelemassa poikani kanssa Itävallassa. Montea alan ajattelemaan vasta kisan testipäivänä, Ogier vakuuttaa.

– On tärkeää, että pystyy rentoutumaan rallien välissä. Vielä en siis odota Montea sen enempää, mutta kunhan jännitys alkaa tiivistyä kisan lähetessä, niin sitten se on menoa.

Vaikka Monte Carlon rallin huoltoparkki palaa Gapin kaupunkiin, järjestetään kisan lähtö- ja loppuseremoniat jälleen Välimeren rannalla Monacossa.

Lue myös nämä