Samuli Vuorisalolle vihdoin voitto rallin SM-sarjassa- ”Onnistuttiin pitämään pää kasassa”

Samuli Vuorisalo. Kuva: Hannu Rainamo/Hannuphoto
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kotikilpailuaan ajanut Samuli Vuorisalo ajoi kartturinsa Henri Arpiaisen kanssa kauden avausvoittonsa rallin SM-sarjan SM3-luokassa lauantaina. Vuorisalo paahtoi luokkavoittoon reilun 20 sekunnin erolla ennen Joonas Lindroosia.

Vuorisalolle voitto maistui, sillä kaudella on tullut jo ennestään viisi palkintosijaa, mutta ykköstila on jäänyt uupumaan.

– Sanoinkuvaamattoman hieno fiilis. Tätä on aika pitkään haettu ja nyt se tuli, ja vieläpä täällä kotikulmilla. Ei oikein riitä sanat kertomaan, kuinka hieno fiilis voi olla. Meinaa ihan herkistyä, tunnelmoi Opel-kuski Vuorisalo.

– Yritin koko ajan pitää ajatukset ajamisessa, en miettinyt ollenkaan tilannetta. Annoin mennä rennosti, kun oli hyvä fiilis ajamiseen. Onnistuttiin pitämään pää kasassa. Totta kai täytyy olla tyytyväinen toiseenkin sijaan. Tunturi jäi meiltä ajamatta, mutta kuudessa kilpailussa päästiin jokaisessa palkintokorokkeelle. Hopea oli meidän käsissämme ja se otettiin, mestaruus ei ollut meidän käsissämme, muistuttaa Vuorisalo.

Luokan mestariksi ajoi Turussa lauantaina viidenneksi yltänyt Jaro Kinnunen.

Lue myös nämä

  • Uusimmat