Rallin ja rallicrossin maailmanmestari Petter Solberg jatkaa myös ensi kaudella rallicrossin MM-sarjassa. Solberg on kärsinyt mystisestä keuhkosairaudesta vuoden verran, mutta nyt mies on toipumaan päin.
Sairauden vuoksi norjalaiskonkarin on epäilty lyövän ajohanskat naulaan, mutta ura jatkuu vielä ainakin vuoden verran.
– Ensi vuonna tulen ajamaan. Minulla on suunnitelmia (tulevaisuutta varten) ja toivottavasti ne käyvät yksiin Volkswagenin kanssa. Meillä on ollut hyvät neuvottelut ja pitkässä juoksussa tarvitaan vakautta, Solberg sanoo Motorsport.comin sivuilla.
Solberg on ajanut omassa PSRX Volkswagen -tiimissään jo monta vuotta ja toiminut myös tallin pomona. Tulevaisuudessa unelmana on toimia vain tallipäällikkönä auttaen uusia lupauksia lajin huipulle.
– Se on suunnitelma. Uskon, että seuraava askel on, että tiimi voi kehittää kuskeja aina mestariksi saakka, vuosien 2014 ja 2015 mestari toteaa.
Solberg taistelee tällä kaudella MM-sarjan toisesta tilasta Sebastien Loebia, Mattias Ekströmiä ja Andreas Bakkerudia vastaan. Lokakuun lopussa Solberg palaa myös rallin pariin, kun norjalainen nähdään tuliterän VW Polo GTI R5:n puikoissa Katalonian MM-rallissa.