Saako WRC-pomo houkuteltua Sebastien Loebin uudestaan MM-ralliin? ”Rahalla häntä tuskin voi ostaa”

Brittiläinen M-Sport Fordin rallitalli sai mahtavan startin uudelle hybridiaikakaudelle.
loeb ja wilson
Malcolm Wilson onnitteli Sebastien Loebia voiton jälkeen Monacossa. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sebastien Loeb osoitti sekä omat taitonsa että uuden Puma Rally1 -kilpurin suorituskyvyn viemällä Monte Carlon MM-rallin nimiinsä. Heti rallin jälkeen alkoi keskustelu siitä, voisiko Loeb ajaa brittitallissa myös muita kisoja.

Loebin osalta hommaa vaikeuttavat muut ajovelvoitteet. Ranskalaisikoni kisaa tällä kaudella myös Extreme E -sarjassa ja on todennäköisesti aloittelemassa syksyllä taas uutta Dakar-projektia.

– Voin vakuuttaa, että teen kaikkeni, että saan Loebin vielä ajamaan. Monet varmasti miettivät, voisiko hän ajaa jopa koko sarjan, mutta me kaikki tiedämme, ettei se ole mahdollista. Yritämme taatusti löytää jonkin keinon, että Seb voisi ajaa vielä joitain ralleja tänä vuonna, M-Sportin nokkamies Malcom Wilson kertoi sunnuntaina lehdistölle Monacossa.

– On monta muuttujaa, jotka pitää ratkaista. Olisimme kuitenkin iloisia, jos hän tulisi vielä automme rattiin. Rahalla häntä voi tuskin ostaa, mutta jos muut asiat saadaan ratkottua, on se ihan mahdollista.

Pian 48 vuotta täyttävän rallilegendan suoritukset viime viikonloppuna saivat lähes kaiken nähneen Wilsoninkin ihmettelemään.

– Tämä on ollut ihan uskomaton viikonloppu. Oli hienoa saada Sebastien meidän tiimiimme, mutta pitää muistaa, että hän ei ole ajanut MM-rallia puoleentoista vuoteen. Hän halusi itsekin nähdä, miten pystyy vielä suoriutumaan tällä tasolla, Wilson summasi.

– Sebastien tulee tänne ehkä raskaimman 14 päiväisen urakan (Ddakar-ralli) jälkeen, mitä voi kuvitella. Hän hyppää autoon ja on shakedownilla heti nopein. Sitten perjantaina hän johtaakin jo rallia. Se oli unelmien täyttymys, mitä ei voinut kyllä uskoa tapahtuvan varsinkaan 47-vuotiaan kaverin kanssa.

Edelliset kaksi kautta M-Sport rämpi kaukana tehdastiimeistä Toyotasta ja Hyundaista. Wilson korostaa, että kyseessä oli iso uhraus Rally1-aikakautta ajatellen.

– Viimeiset kaksi vuotta ovat rehellisesti sanottuna menneet juuri niin kuin minä suunnittelin. Halusin laittaa kaikki resurssini tämän uuden auton kehittämiseen. Emme odottanetkaan mitään ihmeellisiä tuloksia. Siksi on mahtavaa saada koko tallille voiton myötä heti upea palkinto niistä uhrauksista, Wilson hehkutti.

– Pitää myös muistaa, että omassa bisneksessäni on ollut kovimpia aikoja kuin koskaan ennen. Eihän tällaista koronapandemiaa kukaan osannut ennustaa. Olemme päässeet niistä ajoista läpi, joten tämä voitto on omistettu kaikille nykyisille ja entisille työntekijöilleni.

Katso alapuolelta Monte Carlon MM-rallin parhaat palat.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,397692″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat