Neuville on ajanut lähes koko tähänastisen uransa Hyundailla ja tällä kaudella hän taistelee tosissaan uransa ensimmäisestä maailmanmestaruudesta.
Neuvillen tulevaisuus on kuitenkin tällä hetkellä vielä auki.
– Jos olen ihan rehellinen, niin en ole aloittanut vielä neuvotteluja jatkosopimuksesta, Neuville sanoi Rallit.fille.
Neuville täyttää ensi kauden aikana jo 37 vuotta. Konkarilla riittää silti edelleen paloa ja halua kilpailla huipputasolla.
– Tarkoituksenani on edelleen jatkaa ajamista. Juuri tällä hetkellä tilanne on kuitenkin vielä vähän outo, sillä Hyundai ei ole vielä vahvistanut jatkoani. Haluaisin kuitenkin edelleen jatkaa MM-sarjassa, Neuville jatkoi.
Neuville vihjaili, että sopimusneuvottelut voisivat pian olla jo ovella.
– Odotan jatkavani ja luulisin, että voimme aloittaa keskustelut jatkosta. Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan tiedä vielä mitään sopimuksestani tai sen pituudesta, Neuville kertoi.
Neuville nousi rallin MM-sarjan pääluokkaan jo kaudella 2012. Hän ajoi kaudella 2013 Fordin WRC-kalustolla MM-hopeaa mestaruuden ylivoimaisesti voittaneen Sebastien Ogierin jälkeen.
Hyundaille hän siirtyi seuraavaksi kaudeksi ja on edustanut korealaistiimiä siitä lähtien. Ensimmäisen voittonsa belgialainen saavutti vuoden 2014 Saksan MM-rallissa.