Ruotsalaisen rallilupauksen vaikeudet jatkuvat – Suomen MM-ralli jää väliin

Emil Bergkvist
Emil Bergkvist. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viime vuonna rallin MM-sarjan junioriluokan mestaruuden voittanut Emil Bergkvist painii talousvaikeuksien kanssa.

Bergkvist, 25, ajoi kauden avauspuoliskolla kaksi MM-rallia WRC2-luokassa. Hän sijoittui kotirallissaan Ruotsissa neljänneksi ja Portugalissa toiseksi. Ruotsalaistoivon oli tarkoitus startata myös kesäkuussa ajettuun Sardinian MM-osakilpailuun, mutta hän joutui viime tingassa perumaan osallistumisensa.

Bergkvist toivoi, että hän saisi kasaan budjetin torstaina alkavaa Suomen MM-rallia varten. Bergkvist ilmoitti keskiviikkona sosiaalisessa mediassa, että kilpailu jää häneltä väliin.

– On vaikeaa jättää väliin kalenterin paras ralli. Yritin päästä lähtöviivalle, mutta emme pääse, koska meillä ei ole budjettia, Bergkvist harmitteli.

– Tämä on surullista, koska saimme hyvän alun kaudelle. Pahoittelut kaikille sponsoreillemme ja tukijoillemme. Vielä ei ole selvää, mitä teemme loppukaudella, ruotsalaiskuski lisäsi.

Suomen MM-ralli käynnistyy torstaina. Rallit.fi seuraa tiiviisti kisaviikonlopun tapahtumia.

Skodan Kalle Rovanperä testasi maanantaina autoaan Suomen MM-rallia varten. Katso alta video Rovanperän testistä. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,274134″ ap mute ]

Lue myös nämä

  • Uusimmat