Rallin Suomen juniorimestaruus ratkesi ennen päätöskilpailua

Jyri Räsänen voi lähteä paineitta Naantalin Rantaralliin. Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Kuopion Urheiluautoilijoiden Jyri Räsänen on varmistanut rallin Suomen juniorimestaruuden (RSJM) kaudella 2019, vaikka kauden päätösosakilpailu on vielä ajamatta. Räsänen oli jo aiemmin tällä kaudella ottanut Rally Trophyn mestaruuden.

Mestaruus varmistui ennen lauantaina ajettavaa Rantarallia, kun sarjan pisteissä toisena olevan Kristian Niemisen luokkaan 3 ei ilmoittautunut tarpeeksi kuljettajapareja. Näin ollen Nieminen ei voi saada tarpeeksi pisteitä mestaruuteen, vaikka voittaisi kauden päätöskisan Naantalissa.

Luokkaan 3 olisi tarvittu vähintään 21 osallistujaa, jotta luokkavoitosta saatavien 15 pisteen lisäksi luokkamenestyksestä olisi saanut kuusi lisäpistettä. Rantarallin luokkaan 3 on ilmoittautunut yhteensä viisi osallistujaa.

Tällä kaudella kolme voittoa ja yhden kakkostilan napannut Räsänen on ollut yllättynyt, kuinka hyvin hänen ensimmäinen RSJM-kautensa on sujunut.

– Tämä oli nyt ensimmäinen vuosi, kun ajettiin koko sarja. Rallia olen ajellut yhteensä jonkun 4-5 vuotta, hajakilpailuja siellä täällä. Auton (Toyota Corolla) puolesta kaikki on toiminut todella hienosti, ei ole ollut minkäänlaisia teknisiä ongelmia – ja ukkokin on ollut ihan kohtuu iskussa, Räsänen sanoo.

Räsänen lähtee vielä ajamaan ihan kilpaa Naantaliin, vaikka viimeistä riskiä ja puristusta ei tarvitakaan.

– Viime kilpailun toinen sija jäi sen verran hampaankoloon, että voitto kyllä kelpaisi. Saataisiin samalla neljän kilpailun voittosuora, kun huonoin kilpailu otetaan lopputuloksista pois. Väkisin ei kuitenkaan lähdetä yrittämään, sillä autoa ei haluta tahallaan rikkoa. Toki aikaisemmissakaan kisoissa ei ole tarvinnut hampaat irvessä ajaa ja silti se on riittänyt ihan voittovauhtiin, Räsänen kertoo.

Mestaruus voisi olla hyvä ponnistuslauta 26-vuotiaalle Räsäselle, mutta suonenjokelaisen jatkokuviot ovat vielä auki.

– Tulevaisuuteen ei vielä ole ihan hirveästi suunnitelmia. Jotain toki ajetaan, mutta näillä näkymin kalusto pysyy samana. Esimerkiksi R2-mallin ralliautoon siirtyminen olisi toki hienoa, mutta silloin kulut nousevat taas aika hyppäyksen. Sponsoreita ja resursseja tarvittaisiin siihen nykyistä paljon enemmän, Räsänen toteaa.

Jaa uutinen