Rallin SM-sarja tiedotti keskiviikkona, että sarjan pistelaskujärjestelmään on tehty muutoksia koronaviruspandemian aiheuttaman tilanteen vuoksi.
Rallin SM-sarjassa ehdittiin ajaa kolme talvikauden kilpailua ennen koronaviruksen tuloa. Sittemmin SM-kalenteriin on tehty muutoksia ja sarja on typistynyt viiden osakilpailun mittaiseksi.
AKK-Motorsportin hallitus on hyväksynyt kokouksessaan rallilajiryhmän esityksen SM- ja Cup-sarjojen pistelaskun muuttamisesta kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun. SM-kausi päättyy syyskuussa Kouvolan SM-ralliin ja Pohjanmaa SM-ralliin Seinäjoella.
– Pistelaskujärjestelmän muutoksiin haettiin ennen päätöksentekoa mielipide myös sarjoissa mukana olevilta kilpailijoilta. Täydellistä yksimielisyyttä ei luonnollisestikaan saatu, mutta selkeän enemmistön kanta oli sama kuin lajiryhmällä, SM-sarjan nettisivuilla kerrotaan.
Eri sarjoissa muutokset ovat seuraavat:
Ralli SM: Sarjan loppupisteisiin lasketaan neljän parhaan osakilpailun pisteet (4/5), Pohjanmaa SM-rallista jaetaan 1,5-kertaiset pisteet. Alkuperäinen sääntö antoi pisteitä 4/5+viimeinen osakilpailu, korotetut pisteet sarjan ensimmäisestä ja viimeisestä osakilpailusta. Muutos ei vaikuta talven osakilpailuista jo jaettuihin pisteisiin eli Arctic Lapland Rallyn korotetut pisteet pysyvät ennallaan.
Suomi Cup: Sarjan loppupisteisiin lasketaan neljän parhaan osakilpailun pisteet, ja päätösosakilpailusta sarjasääntöjen mukaiset korotetut pisteet.
Rallin Suomen juniorimestaruus: Sarjan loppupisteisiin lasketaan kaikkien neljän ajettavan osakilpailun pisteet. Alkuperäinen sääntö antoi pisteitä 4/5 osakilpailusta.
Nuorten SM: Sarjan loppupisteisiin lasketaan kaikkien neljän ajettavan osakilpailun pisteet. Alkuperäinen sääntö antoi pisteitä 4/5 osakilpailusta.
Rallin SM-sarja jatkuu 4.-5. syyskuuta Kouvolassa. Päätöskilpailu ajetaan 25.-26. syyskuuta Seinäjoella.