Rallin SM-sarjan kauden 2024 kisakalenteri julki – rallivuosi ei käynnisty perinteisellä tavalla

Rallin SM-sarjan kauden 2024 kisakalenteri julkistettiin torstaina.
Lauri Joona
Pohjanmaa-ralli ajetaan tällä kertaa kesäkuussa. Kuvassa tämän vuoden voittaja Lauri Joona. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Perinteisesti SM-kausi on alkanut Rovaniemeltä Arctic Lapland -rallilla, mutta ensi vuonna SM-kauden avaa Riihimäen osakilpailu 12.-13. tammikuuta. Jo aiemmin oli kuitenkin tiedossa, että Rovaniemen osakilpailua suunnitellaan helmikuun alkuun, jotta MM-sarjaa ajavat kuskit voisivat käyttää rallia testikisana Ruotsin MM-koitosta varten.

Arctic Lapland -ralli ajetaan ensi vuonna heti helmikuun alussa 1.-3. päivä. Talvikauden kolmas kilpailu kaasutellaan puolestaan maaliskuun alussa. Tuolle kilpailulle etsitään kuitenkin vielä järjestää.

Kesäkausi starttaa toukokuussa Turun SM-rallilla. Kausi 2024 jatkuu kesäkuun puolivälissä Pohjanmaa-rallilla Seinäjoella. Elokuun lopussa ajetaan puolestaan Lahdessa ja kausi päättyy lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Kiteellä.

Autourheilun kattojärjestö AKK julkisti samalla myös ensi kauden F-Cupin sekä Historic Rally Trophyn kilpailukalenterit. Kaikki päivämäärät löytyvät tästä linkistä.

Kauden 2023 osalta ajettuna on neljä osakilpailua. Pistejohdossa on Teemu Asunmaa ennen Lauri Joonaa, Juha Saloa sekä Jari Huttusta. Tänä vuonna SM-pisteistä mitellään vielä Joensuussa, Lahdessa ja Kokkolassa.

Rallin SM-sarjan kauden 2024 kalenteri:

12.-13.1. SM Riihimäki-Ralli
1.-3.2.   Arctic Lapland Rally

1.-2.3.   avoin, etsitään järjestäjää 

24.-25.5. SM Ralli Turku

14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli

23.-24.8. Lahti SM Ralli

4.-5.10.  SM Ralli Kitee

Lue myös nämä