Rallin SM-sarjan SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa lähtee alkavaan kauteen uuden kartanlukijan kanssa. Edelliset kolme kautta Asunmaalle nuotteja lukeneen Jonne Halttusen tilalle tänä vuonna hyppää toisen polven kartanlukija, 22-vuotias Ville Mannisenmäki.
Hannu’s Rally Teamin Teemu Asunmaalle kartanlukijan vaihdos tuli ajankohtaiseksi viime syksynä, kun kolme kautta yhteistyötä Asunmaan kanssa tehnyt Jonne Halttunen päätti siirtyä Kalle Rovanperän kartanlukijaksi rallin MM-sarjaan. Asunmaan ja Halttusen kolme kautta kestänyt yhteistyö tuotti SM2-luokassa kaksi, sekä SM1-luokassa yhden Suomen mestaruuden. Uuden kartanlukijan tie Asunmaan kyytiin otti ensiaskeleet Lempäälän SM-rallin varikolla viime syksynä.
– Jonne sanoi minulle, että sinulla olisi mahdollisuus Teemun kyytiin jos haluat, että Teemu oli miettinyt vaihtoehtoja keitä haluaisi ottaa siihen ja minä olisin yksi heistä. No menin sitten sen jälkeen Teemun luo juttelemaan ja sanoin, että terve, minä olen Ville Mannisenmäki ja haluan sinun kyytiin, Mannisenmäki taustoittaa yhteistyön alun ensivaiheita.
Asunmaan osalta kilpailukausi vuoden 2017 osalta piti päättyä Lempäälän SM-ralliin ja mestaruusjuhliin, mutta lokakuun loppupuolella ajettu pienoisralli Peurungalla tarjosi vielä erinomaisen mahdollisuuden katsastaa miten yhteistyö Mannisenmäen kanssa toimisi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että homma toimi, tuloksena oli yleiskilpailun voitto ja kilpailukauden 2018 avaavan Arctic Lapland Rallin lähtölistassa Asunmaan nimen vieressä lukee Ville Mannisenmäen nimi.
– Soiteltiin siinä Lempäälän SM-rallin jälkeen muutaman kerran ja käytiin tekemässä nuottitreeniä. Peurunkaralli osui sitten hyvin siihen kohtaan, ajettiin se testikilpailuna, että miten se yhteistyö toimii kilpailussa. Teemu pääsi näkemään, että miten hoidan nuotituksen, miten valmistaudun kilpailuun ja miten hoidan asiat kilpailussa. No kaikki meni hyvin, voitettiin ja sen jälkeen homma oli aika lailla paketissa, Mannisenmäki muistelee.
Asunmaa on juhlinut rallissa Suomen mestaruutta kolmena vuonna peräkkäin ja tämän myös Mannisenmäki tiedostaa. Tavoitteet alkavaan kauteen ovatkin kristallinkirkkaat.
– Ei minulla, enkä usko ettei ole myöskään Teemulla muuta tavoitetta, kuin voittaa Suomen mestaruus, Mannisenmäki päättää.
Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu Arctic Lapland Rally, Tunturiralli, ajetaan tulevana viikonloppuna Rovaniemen ympäristössä.
Lähde: Asunmaan tiedotus