Tämän vuoden neljäs MM-ralli ajetaan ensi viikolla Kroatiassa. Toyotan ja M-Sport Fordin kuljettajat ajoivat jo viime viikolla kilpailuun valmistavat testinsä kroatialaisilla asvalttiteillä, mutta Hyundai aloitti oman testisessionsa vasta tällä viikolla.
MM-sarjaa johtava Thierry Neuville avasi maanantaina Hyundain urakan, ja tiistaina tallin virolaistähti Ott Tänak suoritti oman testipäivänsä. Paikalliset rallifanit pääsivät seuraamaan läheltä, kuinka Tänak kiidätti Hyundain Rally1-autoa asvalttibaanalla.
Katso alta video Tänakin testipäivästä. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Tänak palasi täksi kaudeksi Hyundain tehdastiimiin vietettyään viime vuoden M-Sport Fordilla. Virolaisen kausi on käynnistynyt alavireisesti, sillä hän koki keskeytyksen sekä Ruotsissa että Kenian Safari-rallissa.
Tänak on MM-pisteissä neljäntenä, mutta hän on jäänyt kärkikuljettaja Neuvillesta jo 34 pistettä.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.
Tänak on viihtynyt aiemmin Kroatian MM-rallissa. Viime vuonna hän ajoi kisassa kakkoseksi ja sama tulos tuli myös vuonna 2022, jolloin hän kävi raivoisan voittokamppailun Toyotan Kalle Rovanperää vastaan. Rovanperä puristi tuolloin ylivoimaisen pohja-ajan kisan päättäneellä Power Stagella ja nousi ykköseksi 4,3 sekunnin erolla Tänakiin.
Kroatian MM-ralli ajetaan jälleen maan pääkaupungin Zagrebin ympäristössä. Viime vuonna kilpailua varjosti Hyundai-kuljettaja Craig Breenin kuolemaan johtanut testionnettomuus. Breenin kuolemasta tulee lauantaina kuluneeksi tasan vuosi.
Kroatian MM-ralli on ohjelmassa 18.-21. huhtikuuta.