Norjalaiskuljettaja Mads Östberg on saanut lisää hommia entiseltä talliltaan Citroenilta. Östberg oli mukana Ruotsin MM-rallissa helmikuussa ja ajaa C3 WRC:llä myös Portugalissa toukokuussa sekä Sardinian saarella kesäkuussa.
Citroen on ajanut kahden auton taktiikalla, mutta nostattaa nyt kilpureiden määrän kolmeen ainakin alkukesän kilpailuissa. Kyseisissä ralleissa Citroenin kahta muuta autoa ajavat Craig Breen ja Kris Meeke.
Kyseessä on Östbergin ensiesiintyminen soralla C3:lla. Ruotsin lumisilla pikataipaleilla mies kuitenkin ylsi kuudenneksi käytännössä ilman testikokemusta.
– On mahtavaa päästä jälleen ajamaan ja tiimin mukaan, sillä Ruotsin rallista on jo aikaa. Teen kaikkeni sen eteen, että voin pitää auton myös näiden kahden kisan jälkeen. Toivottavasti pääsen ajamaan myös loppukaudesta, Östberg sanoo WRC.comin verkkosivuilla.
Östberg on ollut takavuosina vahva juuri kyseisissä ralleissa. Citroen DS3:n puikoissa norjalainen oli vuonna 2014 Portugalissa kolmas ja Sardinialla toinen.