Rallin MM-sarjan lähtöjärjestyssäännöt, joita on muutettu tasaisin väliajoin, ovat keränneet kritiikkiä varsinkin yhdeltä kuljettajalta – maailmanmestari Sebastien Ogierilta.
Kaudella 2017 MM-sarjan kärkikuljettaja starttasi ensimmäisenä erikoiskokeille rallin ensimmäisenä kunnon ajopäivänä. Käytännössä ensimmäisestä lähtöpaikasta on konkreettista haittaa soraralleissa, joissa ensimmäinen autokunta toimii aura-autona takaa tuleville.
Ogierille tienavaajan rooli on tullut tutuksi, sillä hän on valloittanut maailmanmestaruuden viisi kertaa peräjälkeen. M-Sport Fordin ranskalaistähti haluaisi, että MM-sarjassa otettaisiin takaisin käyttöön niin sanottu aika-ajoerikoiskoe, joka poistui säännöistä kauden 2013 jälkeen.
Aika-ajo järjestettiin kausilla 2012-13 sorakisojen testierikoiskokeen yhteydessä. Aika-ajossa nopeimman ajan kellottanut kuljettaja sai ensimmäisenä valita lähtöpaikkansa avauspäivän erikoiskokeille. Järjestelmä jakoi vahvasti kuljettajien mielipiteet, ja lopulta systeemistä luovuttiin.
– Mielestäni aika-ajo on paras ja oikeudenmukaisin vaihtoehto, kun puhutaan lähtöjärjestyksestä, vaikkakin tilanne on ollut nyt parempi, kun MM-sarjan johtaja ajaa ensimmäisenä vain yhden päivän, Ogier kertoi saksalaiselle Rallye Magazinelle.
Viime viikkojen aikana on kohistu myös FIA:n rallipomon Jarmo Mahosen ehdotuksista MM-ralleihin. Mahonen kertoi aiemmin, että hän haluaisi nähdä lyhyempiä erikoiskokeita ja hänen mielestään huoltoalueille pitäisi saada enemmän kuhinaa rallipäivien aikana. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen on antanut Mahoselle tukensa lyhyemmistä pikataipaleista, mutta suomalaispomon ehdotus on kerännyt rutkasti myös kritiikkiä.
– Uskon, että joitain asioita on irrotettu asiayhteydestä mahdollisesti jopa tarkoituksella. Sen vuoksi en halua ottaa liikaa kantaa tähän asiaan. Mutta joissakin asioissa olen samaa mieltä Jarmo Mahosen kanssa, Ogier sanoi.
– Joissakin ralleissa olemme ikuisuuksia tiellä. Istumme autossa ja vetelehdimme maaseudulla sen sijaan, että ajaisimme rallia. Lajia seuraavat ihmiset joutuvat joskus odottamaan tunteja ennen kuin jotain jälleen tapahtuu. Voisimme käyttää sen ajan huoltoalueella ja ainakin markkinoida lajiamme, ranskalaismestari lisäsi.