Kaksikko kilpailee SM-sarjassa Citroen C3 R5:lla. SM1-luokassa kilpaileva parivaljakko aloittaa kautensa ensi viikolla Rovaniemen Arctic Lapland-rallista.
Rallicrossin MM-sarjaa päätyökseen ajavan Grönholmin pitkäaikainen haave toteutuu tänä vuonna. Grönholm kilpailee yhtä osakilpailua lukuun ottamatta täyden ralli SM-sarjan.
– Olemme touhunneet ralliprojektiamme pala kerrallaan jo pidemmän aikaa. Pitkäaikainen haaveeni on ollut ajaa rallia enemmän. Tähän asti ajamiseni on ollut muutama Arctic Lapland-ralli ja viime talvena kaksi SM-rallia. Jokaiseen ralliin olen lähtenyt nollilta, ja ajaminen sekä nuotittaminen ovat sen takia tuntuneet vaikealta, Grönholm summaa tiedotteessa.
– Ensi viikon SM-avaus on varmasti taas pitkän ajotauon jälkeen vaikea kisa minulle. Olen ehtinyt unohtaa nuotituksesta lähes kaiken, kun rutiinia ei ole. Myös testit ralliautolla aiempina vuosina on jäänyt todella vähiin.
Ralli SM-sarja käsittää seitsemän osakilpailua, joista yhden kilpailun pisteet jätetään laskematta loppupisteisiin.
– Kaikki on viimein kunnossa siihen, että pääsen kilpailemaan kesäkuussa ajettavaa Itärallia lukuun ottamatta koko SM-sarjan. Meiltä menee Itäralli-viikonlopun kanssa päällekkäin rallicrossin MM-avaus Ruotsissa, ja rallicross on edelleen päälajini, joten se menee tietysti SM-rallin edelle, Grönholm kertoo.
GRX-Sontek Teamin lähtökohta kauteen oli se, että tiimi hankki käyttöönsä oman ralliauton. Valinta kohdistui ralli SM-sarjassa ensi kertaa nähtävään Citroen C3 R5:een.
– Seurasimme WRC2-luokan MM-sarjaa ja muita kansainvälisiä rallisarjoja, joissa Citroën pärjää hyvin. Autolla on pärjätty kaikilla alustoilla. Taustalla vaikuttaa myös halu olla ralli SM-sarjassa erilainen, Grönholm perustelee.
Grönholm on ajanut Citroënilla jo kaksi kertaa testiä, ja ensivaikutelma on ollut positiivinen.
– Hyvä päätös meiltä. Automme on hyvä ja hienossa kunnossa, koska sillä on ajettu aiemmin rallia vain asvaltilla. Saimme projektiimme myös autonvalmistajalta apua.
– Tässä projektissa pääsen ajamaan enemmän testiä, ja se on yksistään jo tärkeä asia. Muutimme autossa pieniä juttuja, ja se tuntuu niiden jälkeen hyvältä ajaa. Olen säätömuutoksiin todella tyytyväinen. Olemme jo nyt aika lähellä parasta R5-autoa, jolla olen koskaan ajanut. Ja Antti (Linnaketo) oli vieressä samaa mieltä, Grönholm kertoo.
Grönholm on yhdessä kakkosohjaajansa Linnakedon kanssa muuttanut kauden alkuun nuotitustaan.
– Yksinkertaistimme nuottiamme ja muutimme skaaloja nykyaikaisempaan suuntaan. Vastaavalla nuottikielellä tänä päivänä ajaa muun muassa Esapekka Lappi. Uutta nuottikieltä ei toki heti kukaan omaksu, mutta pidemmän päälle se on selkeämpi tapa toimia, Grönholm miettii.
– Ajamme jo SM-sarjassa ammattilaisia vastaan, ja kun Niclasin rallirutiini on alkutekijöissään, niin tulemme alkukaudesta näistä syistä antamaan muille hieman tasoitusta, Linnaketo muistuttaa.