Quantcast

Mikä on Jari-Matti Latvalan asema Toyotalla? Tallipomo Tommi Mäkinen kertoo näkemyksensä

Tommi Mäkinen
Tommi Mäkinen. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyota-kuljettaja Jari-Matti Latvala on kertonut ennen torstaina alkavaa Suomen MM-rallia, että kotikisa on ratkaisevassa asemassa hänen jatkonsa kannalta. Tallipäällikkö Tommi Mäkinen näkee asian hieman toisin.

Latvala on MM-sarjassa vasta kymmenentenä, ja suomalaisen haaveet uran ensimmäisestä mestaruudesta romuttuivat jo alkukaudesta. Tuurilaisen Toyota-sopimus on katkolla vuoden lopussa, joten hän ajaa kirjaimellisesti uransa jatkosta loppukauden kisoissa.

Latvala on ollut hyvässä vauhdissa viime kisoissa, mutta hänelle on tullut teknisiä murheita ja myös ajovirheitä. Suomen MM-rallissa hän lähtee jahtaamaan kauden ensimmäistä palkintokorokepaikkaansa.

– Jari-Matti menee varmasti kovaa täällä. Hän tietää tämän kisan metkut, tallipomo Mäkinen painottaa.

– Jari-Matilla on hyvä paikka lähteä, sillä tie hieman putsaantuu. Toivotaan häneltä hyvää suoritusta. Ei se mua yhtään haittaa, jos hän vaikka voittaisi täällä, Mäkinen letkauttaa.

Katso alta Rallit.fin ennakkoanalyysi suomalaisten mahdollisuuksista Suomen MM-rallissa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2284,274419″ ap mute]

 

Mäkisen mukaan Suomen ralli ei ole kohtalonkisa Latvalalle.

– Ei yksi kisa ratkaise tulevaisuutta millään muotoa. Katsomme kokonaisuutta, joka on aivan erinäköinen. Jari-Matilla on ollut huonoa tuuria, ja se on käsittämätöntä, miten Jari-Matin kohdalle on osunut teknistä huonoa tuuria ja muutakin. Jari-Matti on ajanut Argentiinasta asti ihan hyvin, Mäkinen alleviivaa.

Toyota käy parhaillaan sopimusneuvotteluja MM-sarjaa johtavan Ott Tänakin kanssa, jolla on pöydällä tarjouksia muiltakin tiimeiltä. Muiden kuljettajien sopimuksia mietitään sen jälkeen, kun virolaistähden jatkosuunnitelmat ovat selvillä.

– Jari-Matin asema tiimissä on varmasti ihan vahva. Hän ollut meillä alusta asti mukana. Varmasti koko tiimi tykkää Jari-Matista, kuten myös Toyotan pää Japanissa. Seurataan ja katsotaan tilannetta. Emme ole vielä päässeet niin pitkällä, että olisimme alkaneet tosissaan suunnitella ensi vuotta, Mäkinen tuumaa.

Suomen MM-ralli käynnistyy torstaina.

Äänestä:

Lue myös nämä

  • Uusimmat