Naantalilainen rallikuljettaja Samuli Vuorisalo ja kartanlukija Henri Arpiainen saivat täydellisen päätöksen SM-kaudelleen viime viikonloppuna Turun ja Salon seudulla. Vuorisalo sijoittui SM3-luokan loppupisteissä toiseksi.
Vuorisalo ajoi kotikulmillaan komeaan voittoon SM3-luokassa. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Joonas Lindroosiin kertyi lopulta 23 sekuntia. Kyseessä oli Vuorisalon kauden ainoa ykkössija.
– Sanoinkuvaamattoman hieno fiilis. Koko kauden ajan ollaan voittoa haettu ja täällä kotirallisakin ollaan monta kertaa yritetty, mutta koskaan ei olla onnistuttu. Ei oikein riitä sanat kertomaan, kuinka upea fiilis onkaan tällä hetkellä, meinaa ihan herkistyä. Iso kiitos Henrille, huollolle, tukijoille, yhteistyökumppaneille ja faneille, Vuorisalo hehkuttaa.
SM3-luokan mestaruuden voittanut Jaro Kinnunen putosi rengasrikon vuoksi viidenneksi TeijoTalot-rallissa, mutta hän pystyi pitämään riittävän piste-eron hopealle tulleeseen Vuorisaloon.
– Totta kai täytyy olla tyytyväinen toiseenkin sijaan. Tunturi jäi meiltä ajamatta, mutta kuudessa kilpailussa päästiin jokaisessa palkintokorokkeelle. Hopea oli meidän käsissämme ja se otettiin, mestaruus ei ollut meidän käsissämme. Täytyy kuitenkin nostaa hattua Jarolle, Vuorisalo jakaa kehuja mestarille.
Tulevaisuuden suunnitelmiaan Vuorisalo ei suostu vielä avaamaan tarkemmin.
– Ei ole vielä oikein mitään sellaista, mitä voi ääneen kertoa, mutta totta kai suunnitelmia on. Vaikea sanoa tässä kohtaa muuta kuin se, että tämä oli mahdollisesti viimeinen ralli etuvetoisella, Vuorisalo sanoo salaperäisesti.