Juho Koski-Lammi ja Arto Ala-Kokkila lähtivät viime viikonloppuna ajettuun Kouvolan osakilpailuun jaetulta sarjan johtopaikalta Jaakko Tullan kanssa. Tuoreen ajoneuvonasennuksen Suomen mestarin tavoitteena kilpailussa oli ehjä suoritus ja pistepotin kartuttaminen.
Askelmerkit kilpailulle tapahtuivat jo ensimmäisellä erikoiskokeella, jonne Koski-Lammi ajoi 3,5 sekunnin pohjat Tullaan nähden. Seuraavalla pätkällä paikat vaihtuivat, mutta paikka kärjessä pysyi.
Lopuille viidelle viimeiselle erikoiskokeellekin pohja-aika kirjattiin Honda-kuljettajan nimiin. Alusta asti kilpailua hallinnut Koski-Lammi kruunattiin maalissa voittajaksi niin luokassa 4 kuin koko junioreiden yleiskilpailussakin yli 40 sekunnin erolla.
– Alussa vähän katteltiin ja tunnusteltiin, mutta hyvin alkoi heti ekasta pätkästä asti kulkemaan. Reitti oli hieno ja vaativa, joten tilanteitakin mahtui mukaan jonkun verran, kommentoi Koski-Lammi voittoaan.
Kartanlukija Arto Ala-Kokkila oli myös todella iloinen päivän suorituksesta ja hienoista teistä.
– Alkupätkillä oli melko liukasta ja tiestö oli haasteellista. Kokonaisvaltaisesti oikein hyvä päivä. Hieno fiilis voittaa ja vielä yleiskilpailukin. Mukava nähdä, että vauhti riittää myös kesälläkin, tyytyväinen Ala-Kokkila kertoo.
Seuraavaan osakilpailuu Pohjanmaa-ralliin RSJM-sarjan piikkipaikkaa pitävä kaksikko lähtee rennolla fiiliksellä. Nuottia on ehditty harjoitella.
– Nyt on hyvä tuntuma alla seuraavana viikonloppuna ajettavaan Pohjanmaan SM-ralliin, jossa tavoitteena on harjoitella ja kehittää nuottia ja siitä ajamista, etelä-pohjalaispari kommentoi Pohjanmaa-rallin kotiteitä.